Bellen suhteen fortunalla taisi olla sormensa pelissä, sillä alunperin sen ei varsinaisesti edes pitänyt jäädä kotiin, vaan mennä myyntiin. Meillähän oli jo kotona nimittäin Sandra-emästä yksi tammavarsa, Corine. Nyt Sandra oli astutettu eri orilla, jälleen tallin ulkopuoliselle yksityisorilla, mustalla, pienikokoisella Emmelunds Frassella. Olin jo päättänyt, että jos varsasta tulisi musta, se menisi varmasti myyntiin. En minä sitä kyllä muussakaan tapauksessa tosissani ajatellut pitää, mutta juuri ennen varsomisen käynnistymistä tuli sellainen olo, että jos sieltä tulisikin hiirakkovarsa... Tein salaa mielessäni päätöksen, että jos sattuisi niin onnekkaasti, että varsa olisikin se hiirakko, se jäisi kotiin. Ja hiirakkohan sieltä sitten tuli. Pieni, hiirakko tamma, joka sai pitkähkön pohdinnan jälkeen nimekseen kahdesta vaihtoehdosta Cybellen. Ihan viimeiseen asti mietin kahden eri vaihtoehdon välillä, Copelia vai Cybelle. Rekisteröidessä oli sitten viimeistään pakko päättää se nimi ja niin siitä tuli Cybelle. Mitä tulee siihen varsinaiseen tarinan onnenkantamoiseen, niin Sandran aiempi kotiin jäänyt varsa Cora menehtyi vasta 8-vuotiaana, joten olin onnellinen, että Sandrasta jäi meille se yksi varsa.

​

Belle on tullut emäänsä lähinnä ruualle persoutensa suhteen. Siinä on myös samanlaista ponimaista nokkeluutta kuin emässään, mutta siihen ne yhtäläisyydet luonteen osalta sitten jäävätkin. Belle on huomattavasti kiltimpi ja ystävällisempi versio. Etenkin hoidettaessa tamma on mukava, eikä juuri pistä pahakseen kaikenlaista puunailua. Herkkujen ja ruuan perään se on kyllä todella paljon ja emänsä tapaan tuntuu valitettavasti pyöristyvän jo melkein ruuan näkemisestä... Toisaalta ahmattiponia on erittäin helppo opettaa ruuan avulla ja hyödyllisten taitojen (kuljetusautoon meno, paikallaan seisominen tilanteessa kuin tilanteessa ym.) lisäksi lapset ovat opettaneet sille joukon ei-niin-hyödyllisiä, mutta ehkä hauskoja temppuja, kuten "tassun antamisen", turvalla ihmisen korvaan koskettamisen, kumartamisen ja (kielloistani huolimatta) myös takajaloilleen hyppäämisen.

​

Ratsuna Belle on suhteellisen kiltti ja rauhallinen höystettynä pienellä ponimaisuudella. Se ei ole erityisen ripeä saati näyttävä, se on ennemmin vähän hitaamman puoleinen kipittelijä, jolla on aika vaatimattomat askeleet, mutta toisaalta se on myös varsin yritteliäs ja suorittaa mielellään erilaisia kiemuroita. Aina joskus Belle kuitenkin keksii kokeilla jotain ponimaista ja viimeksi se keksi vetää laukassa pään alas... Onpa se joskus harrastanut myös laukasta äkkijarrutuksia, mutta siitä tavasta on päästy suurimmaksi osaksi eroon. Valjakkoajossa Belle toimii melko kivasti, nopeus tai kestävyys ei ehkä ole sen valtti, mutta tarkkuudessa se on taitava.