Coco tuli meille sen entisen omistajan Nikkin vähentäessä hevosiaan. Silmieni eteen tupsahti ilmoitus useista myytävistä hevosista, joukossa yksi musta shetlanninponitamma Ruususen Chococaba. Tamma on ehtinyt olla monessa mukana ja sillä on ollut useampi kutsumanimi ja useampi omistaja ennen minua. Viimeisimpinä vuosinaan se oli toiminut harrastetallilla tuntiponina vähän kyseenalaisella menestyksellä; tällainen kokonsa puolesta vain pikkulapsille sopiva, mutta ratsastettavuudeltaan enemmänkin kokeneille sopiva ei ole toimivin kombo. Coco ei näin ollen kuulemma ollut kaikista helpoin saati suosituin ratsu.

​

Aika on kaiketi hionut tamman teräviä kulmia pyöreämmiksi tai sitten asiat ovat muuttuneet, kun se on päässyt vain aikuisten käsiteltäväksi ja liikutettavaksi. Nykypäivänä Coco on nimittäin varsin mutkaton poni. Sillä jäi kyllä päälle ratkaista joitakin tilanteita näykkimällä, mutta pikku hiljaa sekin on vähentynyt, enkä muista sen enää aikoihin näyttäneen hampaitaan. Coco kuitenkin kertoo selvästi, mikäli ei ihmisen toiminnasta tai tilanteesta pidä, jolloin asiasta riippuen joko kuuntelen sitä ja kokeilen eri tavalla tai sitten vaan teen homman jämäkän rauhallisesti.

​

Ajohommista Coco on selvästi löytänyt itselleen aivan uuden tarkoituksen ja se on suorastaan liikuttavan tärkeän näköinen päästessään kärryjen eteen. Vähän päivästä riippuen sitä saattaa vähän joutua patistelemaan, mutta useimpina kertoina se on oikein reipas ja mukava ajettava. Ponin taustaan nähden olen yllättynyt, kuinka kuuliainen se itse asiassa onkaan - tosin vesilammikoihin se ei suostu astumaan minkäänlaisesta neuvottelusta, patistelusta, houkuttelusta ja lahjomisesta huolimatta.