Ronja av Kleppur :: Päiväkirja
Viikko-ohjelma
Ronja on eläkkeellä, mutta edelleen innokas liikkumaan ja vaatii säännöllistä tekemistä pysyäkseen tyytyväisenä. Kaikista mieluiten Ronja lähtee maastoon, joten sen kanssa käydäänkin useamman kerran viikossa maastossa joko ratsain tai ajaen, lisäksi ainakin pari kertaa viikossa pyritään tekemään jonkinlaista kenttätyöskentelyä. Esimerkkiviikko voisi olla tällainen: maanantaina kevyt maastolenkki ratsain, tiistaina kentällä työskentelyä, keskiviikkona kärrylenkki, torstaina talutus/irtojuoksutus/ohjasajo, perjantaina reippaampi maastolenkki ratsain, lauantaina puomijumppaa kentällä, sunnuntaina pidempi käyntimaasto.
Hoito-ohjeet
- Tarhailee Reijan & Ramonan kanssa
- Ronjaa ei loimiteta, kovilla pakkasilla ekstraheinää
- Ronja saa öljylisää + seniorihevosille tarkoitettua rehua
- Ronjaa saa harjata päivittäin kumisualla, hikiviilalla tai vaikka haravalla - sitä tamma rakastaa!
Historiahorinoita
Ronjan taustatarina on siinä mielessä kiintoisa, että sen isävalinta ei ollut se tyypillisin tarina. Kun Reina-emän varsottaminen tuli ajankohtaiseksi, oli jonkin verran siinnyt hevoskasvattajien parissa keskustelua matador-orien käytöstä, sukusiitoksesta, geneettisestä monimuotoisuudesta jne. Siis asioista, joista olen itsekin ollut kiinnostunut. Olenkin itse aina yrittänyt käyttää melko monipuolisesti erilaisia oreja jalostukseen ja varsinkin hieman vähemmän käytetyistä suvuista myös niitä yksilöitä, jotka eivät ole aivan rotunsa huippuyksilöitä. Tiedän, että jotkut esittävät kritiikkiäkin tällaisesta jalostuksesta, mutta itse olen aina ollut sitä mieltä, ettei rotu säily kauaa riittävän monimuotoisena, jos vain ne muutamat huippuyksilöt pääsevät jatkamaan sukuaan.
Tämä pohjustus liittynee Ronjaan sikäli aika vahvasti, että päätin sitten etsiä Reinalle orin, jota ei olisi käytetty ainakaan kovin montaa kertaa jalostukseen. Kriteerit oli pakko pitää kohtalaisen matalalla ja ne olivat lähinnä yksipolvisuus, se, että suvussa ei ollut rodun valtanimiä ja tietysti se, että orilla ei olisi mitään tiedettyjä isompia periytyviä vikoja. Luonteeltaan orin pitäisi olla käsiteltävissä, mutta kympin sijaan minulle olisi riittänyt ehkä 7-8.
Lopulta orin etsiminen vei yllättävänkin pitkään, mutta lopulta löytyi yksityisen kotikasvatuksen tuotoksena syntynyt Ljosbulle. Ori oli juuri sitä, mitä olin etsinyt: orin kummallakaan vanhemmalla ei ollut entuudestaan jälkeläisiä eikä niitä ollut Bullella itselläänkään - eikä niitä ollut myöskään suunnitelmissa enempää, sillä Bulle oli tarkoituksena ruunata. Lisäksi Bulle oli tiettävästi terve ja luonteeltaankin varsin miellyttävä. Minkäänlaisia titteleitä tai edes kisanäyttöjä sillä ei ollut ja kooltaankin se oli hieman turhan pieni. Kuten sanottua, jalostukseen pitää uskaltaa käyttää myös muita kuin "täydellisiä" yksilöitä, jos rotu halutaan pitää geneettisesti monimuotoisena. Päätin kantaa nyt oman korteni kekoon ja Reina astutettiin Bullella.
Tämän innovaation seurauksena oli Ronja. Kumpaakin vanhempaansa muutaman sentin isommaksi kasvanut, jykeväraken-teinen ja topakkaluontoinen tamma. Ronja oli jo syntyessään sen verran isokokoinen, että ajattelin sen kasvavan jopa isommaksi, mutta jossakin vaiheessa sen kasvu tasaantui ja hidastui ja siitä jäi 141-senttinen. Ihan hyvä tulos alle 140-senttisistä vanhemmista kuitenkin.
Ensimmäinen vuosi
Ronjan 1-vuotiskakku koostui porkkanoista ja myslistä, koristeena oli hieman tuoretta vihreää. Kakku syötiin taattuun Ronja-tyyliin, kursailematta ja siekailematta. Koko kakku lensi Juliuksen kädestä lattialle ja levisi pitkin poikin, sen verran rohmusti Ronja sen kimppuun kävi. Jokaisen murusen tamma kyllä ihailtavalla tarkkuudella lattialta imuroi, jonka jälkeen yritti vielä hamuta Juliuksen taskuja sen toivossa, että sinne olisi jemmattu ekstrakakku. Valitettavasti ei löytynyt.
Noin muutoin Ronjalle kuuluu hyvää ja sen kanssa on edetty aika pitkälti täydellisesti opetussuunnitelman mukaan. Se on ollut sellainen keskiverto-oppilas ja -koulutettava. Ainakaan tammassa ei ole piiruakaan arkuutta tai epäluuloisuutta, se on päin vastoin melkein turhankin rohkea ja aina suuna päänä menossa joka paikkaan. Sinällään hassua, sillä pikkuvarsana Ronja oli itse asiassa hieman epäluuloinen - ei mitenkään poikkeuksellisella tavalla, vaan ehkä sellainen normaalin varovainen varsa -, mutta jossain vaiheessa nämä piirteet karisivat ja nykyään niistä ei ole enää tietoakaan.
Ihastuttavaa tammassa on myös sen reippaus ja innokkuus. Se tutustuu mielellään uusiin asioihin ja nauttii virikkeistä. Ronjassa on tietynlaista omapäisyyttä eikä se ole erityisen miellyttämishaluinen tai kuuliainen - se tekee asioita ennemminkin itselleen kuin kenellekään muulle. Onneksi se motivoituu helposti jo itse tekemisestä ja lisäksi se on todellakin herkkujen perään, joten ruuan avulla sitä on helppo motivoida ja palkitakin oikeasta toiminnasta.
Tällä hetkellä Ronja osaa seistä hienosti paikoillaan niin ihmisen pideltävänä kuin kiinni sidottuna, kulkea aika nätisti riimussa, se osaa peruskäskyt ohjasajaen, lastautuu näppärästi ja myös kavioiden huolto luonnistuu. Seuraavaksi se olisi tarkoitus opettaa ajolle. Kärryihin ja valjaisiin se on jo päässyt tutustumaan ja se on mennyt hyvin, joten olen luottavaisella mielellä sen suhteen, että ajolle opetus tuskin tuottaa kummempia ongelmia.