Jylpyksi kutsumani ori on luonteeltaan leppoisa, mukavuudenhaluinen ja hieman omapäinenkin ori. Omapäisyys tulee ilmi lähinnä siten, että se heittäytyy välillä autuaan kuuroksi tietyille asioille ja sitä saa joskus pyytää useampaan kuin yhteen kertaan. Toisaalta Jylppy on sillä tavalla rento, että sitä ei järin paljon haittaa, jos karahka takertuu kiinni sen häntäjouhiin tai se sattuu saamaan lumet niskaansa kuusen alta kävellessä. Kyseessä on aika suoraviivainen ja ehkä tietyllä tapaa hieman yksinkertainenkin ori.
Ihmisiin Jylppy suhtautuu omalla rauhallisella tavallaan, kohteliaan kiinnostuneen välinpitämättömästi. Toki se uudet ihmiset tai miksei vanhatkin nuuhkaisee, mutta aika lailla siinä se. Jylppy ei mitenkään erityisesti hae kontaktia tai ole sillä tavalla hirveän kiinnostunut, vaikka omalla tavallaan ihmisistä tykkääkin. Se ei ollenkaan pane pahakseen harjattavana olemista, varustamista sun muuta ihmisten toimittamista. Se keskittyy yleensä sillä aikaa syömään tai ainakin haaveilemaan syömisestä.
Jälkeläiset
Jylinä ei ole vielä siitoskäytössä.
Kyseessä on virtuaalihevonen. Hevosen kuvat © Narien vapaat


