Ramira - joka vääntyy lasten suussa useammin Ramsuksi - on luonteeltaan tullut kyllä selvästi kumpaankin vanhempaansa. Se on isänsä tavoin toimelias, utelias ja rohkea. Toisaalta siinä on myös emänsä herkkyyttä ja omanarvontuntoa. Sen voisi ehkä kuvailla olevan tammaversio isästään. Ramirakin on rauhallinen, mutta utelias asioita kohtaan ja sillä on isänsä tapaan kiinnostus mm. ihmisten pipoja kohtaan. Toisaalta se ei ole aivan yhtä huumorintajuinen ja osaa tuoda ilmi, mikäli ei arvosta ihmisen tekemisiä. Silloin sen naama ihan kirjaimellisesti nyrpistyy. Yleensä tämän reaktion aiheuttaa pesuun liittyvät asiat ja väärästä kohdasta väärällä voimakkuudella harjaaminen. Ramiraa ei saa kutitella mahasta, sieltä pitää harjata mieluusti kumisualla pyörivin liikkein. Noin muuten tamma on hoitotilanteissa yleisesti ottaen aika keskiverto tapaus, yleensä jalat nousevat kiltisti kavioiden puhdistukseen ja varusteet menevät päälle ilman kummempia nyrpistelyitä.

 

Ratsuna ja ajaessa Ramira on kuuliainen ja rauhallinen. Se on hyvin rohkea, eikä epäröi lähestyä kummallisempiakaan asioita. Tekokukkakoriste saattaakin saada kyytiä Ramiralta, kun tamma tajuaa, ettei se olekaan syötävää ja päättää kaataa pettyneenä kumoon tämän typerän feikkiasian. Ramiran motivaatio on hieman vaihtelevaa, mutta pääosin se kyllä jaksaa keskittyä ja tehdä kuten pyydetään. Tosin sitten kun sen motivaatio lakkaa, niin sitä on vaikea saada takaisin ja poni rupeaa helposti tekemään ihan kaikkea muuta kuin mitä siltä odotettaisiin. Enemmän tätä ongelmaa tosin esiintyy lasten kanssa kuin aikuisten, koska Ramira ärsyyntyy helpoiten epäselkeistä ohjeista. Joskus se saattaa myös pienesti pukata sen merkiksi, että "nyt riittää". Aikuisten kanssa se kyllä yleensä tekee korvat hörössä ja ihan mielellään.

​

​