top of page

Kleppur on virtuaalinen talli, jonka toiminta pyörii kahden upean alkuperäisrodun ympärillä; islanninhevosen ja vuonohevosen. Näitä rotuja yhdistävät mm. säänkestävyys, hyvä rehunkäyttökyky, vaatimattomuus ja sitkeys. Molemmat rodut ovat kokoonsa nähden vahvoja sekä vähällä pärjääviä hevosia. Ne sopivatkin erinomaisesti tänne pohjolan oloihin kasvattaen kylmäksi talveksi viimalta ja tuiskulta suojaavan, kaksikerroksisen ja paksun talvikarvan.

 

Tilaa isännöi Lindgrenin perhe; isä Kaj "Kaitsu", äiti Nina sekä heidän neljä lastaan (nuorimmasta vanhimpaan:) Ida, Emma, Rita ja Julius. Koko perhe on mukana hevostilan arjessa ja jokaisella on oma tärkeä osansa tilalla. Nina-äidin haave hevoskasvattajaksi ryhtymisestä sai alkunsa jo lapsena. Ensimmäisen hevosensa hän sai 14-vuotiaana ja se oli issikkaruuna Kleppur frá Stórvegur, jonka mukaan tila itse asiassa sai nimensä. Vaimonsa myötä myös Kaitsu on päässyt sisään hevosten maailmaan ja on nykyään varsin etevä hevosmies. Parin yhteiset lapset ovat syntyneet ja eläneet koko elämänsä hevosten keskellä.

 

Tilan sijainti on ihanteellinen hevostenpitoa ajatellen, sillä laidunmaata riittää. Tilat ovat suunniteltu mahdollisimman käytännöllisiksi ja toimiviksi. Hevosilla on 20-paikkainen talli sekä suuri pihatto ja pihassa useita tarhoja sekä laitumia. Tallin vieressä on tilava kenttä ja tallialuetta kiertää hiekkapohjainen harjoitusrata.

nvh1_edited_edited_edited_edited_edited.png
isl1_edited_edited.png
bottom of page