K L E P P U R

Meillä on ollut alusta asti tapana aina jollakin tapaa juhlistaa hevostemme

synttäreitä, ihan niinä oikeina syntymäpäivinä eikä vuodenvaihteessa. 

Vuosien varrella kun talli on kuitenkin kasvanut ja hevosmäärä lisääntynyt

radikaalisti, ei oikein ihan joka viikko enää viitsi juhlia, joten olemme

ottaneet tavaksi juhlistaa 1-vuotissynttäreitä ja sen jälkeen lähinnä täysiä

kymmeniä. Tänään oma kasvattimme Aida täytti pyöreät 10 vuotta.

​

Synttärisankarilla oli meneillään juuri kauhea karvanlähtöaika. Tamma

kuitenkin pestiin oikein shampoolla sekä harjattiin erittäin perusteellisesti

ja karvaa lähti ainakin kolme täyttä muovikassillista. Lisäksi meillä oli

tapana tehdä kullekin hevoselle jonkinlainen synttärikakku kysein hevosen

lempiherkuista. Aidalla se oli näkkäri, joten se sai näkkäreistä tehdyn

kerros"kakun". Olisittepa nähneet hevosen ilmeen, kun Emma ojensi

kakun sille juhlallisesti! 

​

Samalla keräännyimme porukalla muistelemaan vuosien varrella sattuneita

kommelluksia ja muistoja, mitä Aidan kanssa oli koettu. 

​

"Muistatteko, miten Aida silloin ihan pienenä laitumella änki Emman syliin

ja Emma tuiskahti suoraan selälleen ja Aida turvalleen Emman päälle?"

"Joo! Ja entäs se, kun Aida silloin talvella vajaa vuotiaana taluttaessa 

päätti lähteä tarhan sijaan kentälle ja veti minua perässään, kun kengät

eivät lumisella pihalla pitäneetkään? Menin siellä perässä kuin mikäkin

mäkihyppääjä!"

"Tai kun Aida silloin siellä kesätapahtumassa kyllästyi seisoskelemaan

ja odottelemaan talutusratsastukseen saapuvia lapsia siinä puomilla ja kiskaisi koko puomin mukanaan ja kävelikin siinä sitten jonkin aikaa ihan tyynenä puomi mukanaan?"

"Ehkä noloin kokemus oli kyllä se, kun oltiin siellä valjakkotreenileirillä Aidan kanssa. Aidalla oli muutenkin ollut ilmeisen huono päivä, sellainen, että joku oli jo aamusta pissinyt sen muroihin. Ilmeisesti sen kurssiviikonlopun tarhakaveri oli hätyyttänyt sitä välillä heinäkasoilta pois ja kaiken lisäksi oli satanut pari päivää putkeen, joka oli Aidalle aivan liikaa. Sitten kun olisi pitänyt vetää treeni kentällä kaatosateessa, Aida jaksoi ehkä vartin verran leikkiä mukana - tai oikeammin leikkiä täitä tervassa, kunnes se vaan päätti, että nyt riittää ja käveli portista ulos. Valmentajakin jäi monttu auki katsomaan ja totesi vaan muille, että "sinne meni." 

"... toisaalta, kurssin viimeisellä tunnilla, jolloin muutoin ei enää satanut, Aida päätti sitten näyttää kaikki kurssilla oppimansa asiat ja suoritti niin hienosti ja pilkuntarkasti kaiken, että valmentaja sai taas tuijotella monttu auki! Tällä kertaa tosin positiivisessa mielessä. Saatiin paljon superlatiiveja ja valmentaja vielä lopussa oikein erikseen mainitsi, että tämä erikoinen tamma oli kyllä tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen. Sanoi vielä, että selvästi tamma oli tuuminut, että lahjattomat treenaa, hän sitten vaan näyttää, mitä osaa."

​

Ai että, Aidasta oli niin paljon kaikenlaisia muistoja! ​Tamma osasi olla niin lempeä, kiltti, järkevä ja rauhallinen. Toisaalta se osasi olla myös hyvin itsepäinen ja vahva sille päälle sattuessaan. Aida ei kuitenkaan koskaan syyttä ollut hankala tai jukuripäinen, vaan sillä oli asioihin aina ihan looginen syy. ​​