Astrid av Kleppur :: Päiväkirja
Hellettä piisaa
Äitini oli antanut minulle tehtäväksi liikuttaa Astrid ja tänään sen viikko- ohjelmassa olisi puomijumppaa. Tamma itse ei tosin näyttänyt pätkää-
kään kiinnostuneelta lähtemään töihin - se makasi laitumella kääntä- mättä korvaakaan minun suuntaani. Se ei hievahtanutkaan, vaikka maiskutin ja koitin vetää sitä riimunnarusta.
En kyllä voinut syyttää sitä - itsekin pyyhin hikipisaroita otsaltani jo pelkästään laitumelle kävelystä. Aurinko porotti suoraan niskaani tuubitopin yläpuolelle ja tunsin, että ihoni oli tainnut jo vähän palaa.
"Mä ymmärrän sua täysin, itekin olisin mieluummin kavereiden kans rannalla istumassa Mojito kädessä, mut äitin mielestä sun kuntoa ei saa päästää ihan rapistumaan."
Tälle vuodelle oli sattunut jo kesäkuulle viikon hellejakso ja koko talli tuntui olevan sen jäljiltä vähän unessa.
Väsähdin totaalisesti tamman maanitteluun ja lopulta naamaani liimautuneita hiuksia pyyhkäisten istahdin hevosen viereen. Astrid ei pistänyt tätä pahakseen, joten uskaltauduin ottamaan mukavamman asennon ja nojautumaan tamman kylkeä vasten.
Ilmeisesti olin torkahtanut siihen, koska havahduin yhtäkkiä siihen, että jokin kutitti poskeani. Reina oli tullut ihmettelemään tilannetta. Hetkeen en tajunnut missä olin ja mitä tekemässä, sitten muistin. Raukeana nousin ylös, venyttelin ja totesin Astridille, että nyt on levätty, lähdetääs sitten. Ilmeisesti tamma oli saanut levätä tarpeeksi, koska yllättäen sekin hetken maanittelun jälkeen nousi jaloilleen ja lähti lampsimaan rinnallani kohti laitumen porttia.
Viikko-ohjelma
Astrid ei enää ole säännöllisessä kilpailu-/treenikäytössä, joten viikko-ohjelma on hyvin joustava.
Liikutus 4-5 x viikko, yleensä niistä 2-3 maastopäivää, yksi koulu- tai puomijumppa ja yksi voi olla ohjasajoa, uittoa tmv.
Esim. ma, ke ja la maasto, ti koulua tai puomeja, pe ohjasajo.
Hoito-ohjeet
- Tarhailee tammatarha 2:ssa
- Kesällä maastoon mennessä kärpäshuppu päähän + ötökkäkarkotetta nivusiin ja mahan alle.
Astrid varsana. Kuva © Pauliina Kontinen
Kentälle mennessä Astrid alkoi hidastella ja sen koko olemus kieli, ettei sitä kyllä huvittanut ollenkaan. Hetken kentällä pyörittyämme totesin, että muuten huvittanut minuakaan. "Oon ihan samaa mieltä tästä, lähetään maastoon!" Totesin Astridille, joka lähtikin selvästi reippaammin pois kentältä.
Metsässä tamma kulki omaa rauhallista tahtiaan, mutta melko lailla tyytyväisen oloisena. Silloin tällöin se huiskaisi hännällään helteen mukana saapuneita paarmoja.
Tajusin, että olin unohtanut ottaa juotavaa mukaan. Hetken mielijohteesta päätin ratsastaa kylän kaupalle. Kaupan edessä istui muutama paikallinen eläkeläinen, joita selvästi hauskuutti tällainen yllättävämpi menopeli. Yritin katsoa ympärilleni ja keksiä, mihin uskaltaisin sitoa ratsuni ja mietin jo, pysyisikö se pyörätelineessä, kunnes keksin! Kysäisin hevosta ihailleelta mummolta, voisiko hän pidellä hevostani ihan hetken, jotta voisin käydä hakemassa itselleni limun.
Hiukan nauratti itseänikin kassalla omat ostokseni: Mountain Dew ja yksi porkkana. Kassapoika katsoi hieman kysyvästi, mutta ei kysynyt mitään. Huikkasin jotakin matkaeväistä ja palasin äkkiä takaisin pihalle katsomaan, ettei kauhukuvani keltaisen hevosen perässä lentävästä mummosta pitäisi paikkaansa. Siellähän ne olivat, Astrid oikein paistatteli mummojen huomiossa ja seisoi tasan niillä jalansijoillaan, mihin sen olin jättänyt. "On sinulla tyttö kultainen hevonen siinä, älä vaan myy ikänä."
Otin pitkän ja taivaallisen kulauksen limpparistani ja samalla tarjosin Astridille porkkanan. "Tää ei nyt ihan ollut sellainen koulutreeni kuin piti, mutta jos otetaan pari väistöä tossa pellon viereisellä tiellä?"
Henkimaailman asioita
Olin kutsunut ystäväni käymään sillä varjolla, että hän voisi tulla katsomaan tämänkeväisiä varsoja. Vaikka ei ystäväni mikään hevosihminen ollutkaan, niin kukapa ei pitäisi varsoista? Sitä paitsi tiesin, että ystäväni kaipasi jotakin piristystä, sillä hänellä oli viime aikoina ollut hieman vaikeaa.
"Siis eikä, ihan epätodellisen suloinen!" huokaisi ystäväni katsellessaan sitruunaperhosta ihmettelevää vielä nimetöntä vuonohevosvarsaa, jota olimme varsovien tammojen laitumella ihastelemassa. Myhäilin itsekseni iloisena paitsi suloisesta varsasta, myös siitä, että olin onnistunut tehtävässäni piristää ystävääni.
"Mm-mitä?" henkäisi ystäväni säikähtäneenä kääntäen samalla päätään niin nopeasti taakse, että omaa niskaani vihlaisi jo ajatuksesta. "Ohhoh, kappas!" Emme olleet huomanneet siinä varsojen touhua katsellessa, että taaksemme oli hiipinyt vaalea vuonohevonen - ja koskettanut turvallaan ystäväni selkää.
"Missäs sinun varsasi on?" kyseli ystäväni hevoselta, joka katseli hiljaa takaisin. "Astrid ei ole varsonut vielä, pitäisi kyllä ihan näillä näppäimillä varsoa."
Katselin vierestä, kun aivan yllättäen Astrid laski päänsä ja nojasi otsansa hellästi ystäväni vatsaa vasten. Se vain piti päätään siinä ja seisoi aivan liikkumatta. Onpa outoa, ajattelin itsekseni ja samassa ystäväni lähes kuiskasi hieman hämillään: "Mitä se tekee?"
En osannut vastata. En todella tiennyt, enkä ollut Astridin aiemmin nähnyt tekevän näin kenellekään. Tamma oli sulkenut silmänsä ja huomasin, että ystäväni oli ottanut tamman ison päänsä käsiensä väliin. Siinä nuo kaksi "tammaa" vaan seisoivat, jossakin jännässä sanattomassa yhteisymmärryksessä. Hevoseni sekä hevosista mitään tietämätön ystäväni. Siinä hetkessä oli jotakin kaunista, jotakin taianomaista.
Kun lopulta kävelimme ystäväni kanssa takaisin laitumen portille, Astrid saattoi meidät. Tai oikeastaan se kulki aivan ystäväni takana koko matkan, portille saakka. Mietin uudelleen, että olipa omituista. Ääneen en viitsinyt sanoa mitään, rikkoa taikaa.
Myöhemmin kerroin asiasta tyttärelleni, joka pohti ääneen, että Astrid varmaan vaistosi jotakin, mitä me emme.
Tasan kolme päivää myöhemmin sain ystävältäni puhelun: hän oli raskaana. Vihdoinkin, kolmen vuoden yrittämisen jälkeen. Kylmät väreet kiisivät pitkin koko kroppaani, jopa varpaideni yli. "Se sinun tammasi tiesi, vai mitä?"