Hjalmar av Kleppur :: Päiväkirja
Onnistumisia kouluradalla
Vaikka minulle oli tullut hieman kiire ja verryttely jäänyt siksi suunniteltua
lyhyemmäksi, Jalmari oli kuitenkin tuntunut tosi hyvältä ja minulla oli
hyvä tunne tästä.
Ensiaskelista alkaen tuli sellainen fiilis, että rata tulee menemään hyvin.
Tultiin sisälle hyvässä tasapainossa, Jalmari oli täydellisen suorana,
ravasi eteen innokkaasti ja aktiivisesti, mutta rentona ja kuunnellen minua.
Joskus se meinaa jäädä vähän minun kannateltavaksi, mutta nyt se kyllä
kulki ihan reilusti omilla jaloillaan ja niin ryhdikkäänä kuin mihin vain
tuollaisella vuonohevosen tyypillisellä ruumiinrakenteella nyt ylipäätään
kykeni.
Alkutervehdyksen suoritimme aivan tasajaloin, suorina ja muotokin säilyi
muuttumattomana. Tervehdin tuomaria hillitysti ja yritin ottaa ohjan
mahdollisimman pehmeästi takaisin käteen, sillä näissä tilanteissa tiesin
ennestään Jalmarin usein reagoivan nostamalla aavistuksen päätään.
Nytkin se itse asiassa hieman narskautti hampaitaan, mutta pää pysyi
paikallaan.
Laskin sekunteja mielessäni ja kun pyysin orin takaisin raviin, se lähti heti. Koko radan ajan Hjalmar oli tosi hienosti siinä kanssani ja teki juuri kuten pyysin. Edes yksi hieman hitaaksi jäänyt laukannosto ei jäänyt mieltäni kaihertamaan ja tiesin, että se oli tasan oma mokani.
Olin radan jälkeen erittäin tyytyväinen! Jalmari takuulla aisti tyytyväisyyteni ja vaikutti itsekin siltä. Teknisesti tehtiin mielestäni oikein onnistunut suoritus ja vastalaukat sujuivat tällä kertaa erityisen hyvin. Tiesin, että Jalmarin liikkeet eivät toki olleet maailman laadukkaimmat ja esimerkiksi keskilaukka ei tosiaankaan ole niin näyttävää ja lennokasta, että saisi haaveilla korkeista pisteistä, mutta oman kapasiteettinsa puitteissa tehtiin varsinainen nappisuoritus. Ja niinhän tällä nappisuorituksella sitten otettiinkin luokkavoitto tästä 30:n osallistujan luokasta. Hyvä me!
Viikko-ohjelma
Ma: Koulu/sileän treeni
Ti: Pitkä käyntimaasto
Ke: Ajopäivä
To: Puomi- tai koulujumppaa
Pe: Maasto kaikki askellajit
La: Eteen-alas-jumppailua
Su: Kärrylenkki / kevyt maasto
Jalmari ei ole enää aktiivitreenissä, sen liikutus tähtää orin pitämiseen fyysisesti kunnossa ja vetreänä.
Hoito-ohjeet
- Tarhailee oritarha 1:ssä Månsin kanssa
- Ratsastaessa muista pehmeä käsi, Jalmari on herkkäsuinen
- Jalmari tarvitsee riittävän pitkät alkulämmittelyt vertyäkseen kunnolla
Kärrylenkillä Jalmarin kanssa
Elokuinen iltapäivä oli lämmin, loppukesän aurinko siivilöityi kauniisti puiden välistä tielle ja jaksoi vielä lämmittääkin mukavasti. Puut olivat alkaneet vaihtaa jo asujaan syksyisempään, osa lehdistä oli alkanut kellastua ja niitä oli varissut tielle. Jalmarin askel kulki kärryjen edessä keveästi ja matka taittui joutuisasti. Juuri siinä hetkessä kaikki oli mallillaan; nautin hevoseni letkeän reippaasta kyydistä ja kauniista loppukesän päivästä, jossa oli vielä kesää jäljellä, mutta lupaus syksyn saapumisesta.
Jalmari pärskähti ja sai minut palaamaan ajatuksistani takaisin tähän hetkeen. Käännyimme vanhalle, kapealle ja heinittyneelle kärrytielle, joka vietti loivasti ylämäkeen. Pyörien urat olivat vielä kasvillisuuden alta juuri näkyvissä.
Juuri kun olimme päässeet tasaiselle suoralle, tunsin, miten orin vauhti hidastui ja sitten lopahti täysin: Jalmari seisahtui keskelle tietä korvat pystyssä sojottaen. "Mikäs nyt?" Kyselin hevoselta ja mietin, olisiko siellä jokin peura - tai peräti hirvi - edessä, mutta en nähnyt enkä kuullut mitään. Maiskautin kokeeksi ja nytkäytin ohjasperiä, mutta kun tavallisesti niin kuuliainen Jalmari vastaukseksi heilautti korviaan, avasi suutaan ja otti askeleen sivulle, tiesin, että jotain siellä nyt oli.
Hetkisen vielä katselin ja kuulostelin, mutta en edelleenkään tullut yhtään viisaammaksi. Sitten sattumalta silmäni osuivat tiessä juuri oikeaan kohtaan ja näin aivan keskellä tietä siinä heinittyneellä kaistaleella kasvillisuuden seassa tumman kerän, jonka vaistoni ennen silmiäni tunnistivat käärmeeksi, aika varmasti kyyksi.
"Jaaha, mitäs nyt tehdään?", kyselin hevoseltani ääneen. Tie oli sen verran kapea, että kääntymään ei kärryjen kanssa mahtunut, eikä sen puoleen oikein väistämäänkään. Käärme sattui olemaan juuri niin keskellä, vähän reunemmassa se olisi ehkä juuri päässyt väistämään. Hetken pohdin jopa peruuttamista, mutta se olisi ollut vähän kohtuuttoman pitkä pätkä peruuttaa. Jalmari jos joku olisi ehkä ollutkin niin kuuliainen, että olisi ehkä jopa sen tehnyt tai ainakin yrittänyt, mutta pätkä oli sen verran pitkä ja vielä osa alamäkeen, joten ei tuntunut reilulta tai hyvältä ajatukselta edes pyytää sellaista.
Saisinkohan Jalmarin jotenkin taluttamalla ohi? Sekin tuntui aivan liian riskialttiilta sekä hevosen, itseni, että myös käärmeen kannalta. Jos nyt ori edes suostuisi kävelemään kyyn ohi niin läheltä, jota sitäkin epäilin vahvasti. Pahimmillaan olisi joko kyyn purema ja/tai kärryjen kanssa irti juokseva hevonen. Sen vaihtoehdon siis suljin pois.
Sitten pälkähti päähäni ajatus: olin Jalmarin kanssa harjoitellut sitomattakin paikallaan seisomista ja uskoin, että se osaisi varmaan sen taidon edelleen. Ainakin oli pakko toivoa niin. Juttelin orille rauhoittavasti, laskeuduin alas kärryiltä jättäen ohjakset kärryille ja kävelin Jalmarin viereen. "Nyt sinun Jalmari täytyy odottaa ihan paikalla siinä, muistatko, kun ollaan harjoiteltu? Seiso, Jalmari. Seiso siinä", näytin samalla kädelläni seisahtumiskäskyä ja otin kokeeksi pari rauhallista askelta poispäin hevosesta. Jalmari jäi seisomaan katsellen, mitä teen. Pari kertaa se käänteli korviaan, mutta näytti sitten vähän rentoutuvan.
Katselin tien reunoja etsien sopivaa, riittävän pitkää keppiä. Harmi kun en heti tajunnut, että ajoraippa olisi ollut tähän tarkoitukseen hyvä - en viitsinyt hämmentää Jalmaria hakemalla sitä enää. Löysin kuitenkin sopivan oksan ja lähestyin sen kanssa käärmettä hyvin rauhallisesti puhuen samalla sille (ja hevoselle), mitä aion tehdä. "Siirretään sinut turvaan tästä tieltä ja hevosen kavioista, jooko?" Tässä vaiheessa näin selvästi komean sahalaitakuvion ja totesin luikertelijan päivänselvästi kyyksi.
Käsi aavistuksen täristen ojensin keppiä ja nostin sillä kyytä varovasti. Se vaikutti hieman kankealta, sihisi minulle hieman mutta ei tehnyt äkkinäisiä liikkeitä ja hitain liikkein, sydämeni tosin laukaten senkin edestä, sain siirrettyä kyyn tieltä ojan puolelle. Heti käärmeen maahan laskettuani se lähtikin luikertelemaan karkuun. Nousin ja käännyin katsomaan Jalmaria, joka seisoi edelleen paikallaan. "Hieeeeno poika, hieeeenosti!", kiittelin oria samalla kun kävelin sen luokse. Otin ohjaksista kiinni ja nousin kärryille. Jalmari odotti liikkumatta, kunnes hetken täriseviä käsiäni ja hakkaavaa sydäntäni tasattuani pyysin sen liikkeelle. Hieman ori himmasi ja katsoi kohtaa, jossa kyy oli äsken ollut, mutta käveli siitä kuitenkin kiltisti.
Kävimme kääntöpaikalla kääntymässä ja ravasimme takaisin. Tähän suuntaan Jalmari kulki ihan iloisesti kohdan ohi uhraamatta ilmeisesti enää ajatustakaan asialle. Alamäkeen otettiin käyntiä ja sitten päästeltiinkin rauhallista hölkkää melkein tallitielle asti, loppuun toki käveltiin pienen matkaa.
Kun olin riisunut hevoseni valjaista ja päästänyt sen vielä tarhan portista, josta se kävelikin heti Månsin luokse, huvitin itseäni miettimällä, mahtoiko se heti mennä kertomaan kokemuksestaan kaverilleen. Ainakin oma perheeni sai illallisen lomassa kuulla tarinan yhdestä urheasta orista, yhdestä sihisevästä kyystä ja yhdestä kyytä paimentavasta äidistä.
Kuvagalleria
