Reina av Kleppur :: Päiväkirja
Kilpauran lopettelua
Tuntuu, ettei siitä ole kuin hujaus, kun vasta aloittelimme Reinan ratsu-
koulutusta. Se sujui varsin näppärästi, kuten oli tamman ajokoulutuskin
mennyt. Kilpaura aloiteltiin verrattain myöhään, sillä tammalla oli alussa
paljon kaikenlaisia omia pikku vinkeitään, joita ei haluttu mennä sen kanssa
tuomareille varta vasten esittelemään. Kaiken lisäksi alkuvuosia varjostivat
kaikenlaiset pienet sattumukset, oli mysteeriontumaa, yksi juuri kisakauden
alkuun osunut jonkin alkukesän ripuliepidemia, joka kävi useammankin
laumasta läpi ja jonka syy ei koskaan selvinnyt varmaksi ja sitten Reina
sai myös ilmeisesti jonkin allergisen reaktion, jotka nostattivat paukamia.
Tämänkin syy jäi epäselväksi, mutta se ei toistunut enää koskaan.
Sitten kun vihdoin Reinan huono tuuri ja ihmeelliset vaivat vihdoin
loppuivat ja samaan syssyyn siltä alkoivat jäädä isoimmat nuoruuden
kujeet pois, pääsi kilpaurakin käyntiin. Reina aloitti varsin näyttävästi
ja keräili sijoituksia sekä koulu- että valjakkopuolelta, keräsipä muutaman
voittopotinkin siinä. Ehkä siitä oli hyötyä, että ehdimme hiomaan yhteistyö-
tämme niin pitkään ennen kisoja. Pääosin tamma näytti kilparadoilla aina
parastaan, mutta ihan joka kerta ei sentään isältään perityiltä pikkupompuilta
vältytty - ne herättivät hilpeyttä myös yleisössä. Kerran voisin vannoa
nähneeni hymynkareen jopa muutoin melko tiukkailmeisen tuomarisedän
kasvoilla.
Viime kuussa käytiin Reinan aika varmasti viimeiset valjakkokilpailut - tai
kilpailut ylipäänsä. Tamma itse mielestäni näytti merkkejä siitä, että tähän
olisi hyvä hetki lopettaa, että reissaaminen ja radoilla oleminen alkoi
tympäännyttää sitä. Se ei enää lähtenyt yhtä innokkaasti suorittamaan ja vaikka se ei suoriutunut mitenkään huonosti, niin mielestäni siitä oli kadonnut sellainen tekemisen meininki, siitä oli tullut sellaista pakollista suorittamista. Lisäksi Reinalle iski ripuli viimeisimmän kisareissun jälkeen, joka oli minulle selkein merkki siitä, että tamman kilpaura oli tässä. Johan se oli kuitenkin haasteisiin nähden tehnyt aika mukavankin uran. Eikä meillä koskaan ole menty kilpaura edellä, meille hevoset ovat ensisijaisesti aina olleet ihan muuta kuin suoritushevosia. Kotona Reina edelleen lähtee mielellään hommiin ja erityisesti se lähtee mielellään maastoon niin ratsastaen kuin kärryjen kanssa. Eilen käytiin sänkkärillä sen kanssa pitämässä hauskaa ja pitkästä aikaa pääsin kokemaan "limppupomppuja"!
Viikko-ohjelma
Reinalla on jo ikää sen verran, että liikutus on melko kevyttä, mutta säännöllistä ja sen tavoitteena on saada pidettyä tamman lihaskuntoa sekä mielen virkeyttä yllä. Tyypillinen viikko näyttää suunnilleen tältä:
2 x käyntimaasto (toinen pitkä)
2 x kärrylenkki kaikissa askellajeissa
2 x kentällä kevyttä jumppailua, mahd. eteen-alas-tyyppistä
1 päivä vaihtelevaa, esim. ohjasajoa, taluttelua, irtojuoksutusta tmv.
Hoito-ohjeet
- Tarhailee Ankin, Dooran, Lysan & Friedan kanssa
- Iän myötä säänsietokyky ei enää ole aivan yhtä hyvä, joten jos on kosteaa ja tuulista, laitetaan ulos sateenpitävä ulkoloimi. Kuivilla pikkupakkasilla pärjää ilman, mutta jos tuulee tai tulee räntää tai kovempi pakkanen, ulos kevyesti topattu ulkoloimi.
Varsauutisia ja muita höpinöitä
Reina sai viimeisen varsansa kunnioitettavassa 22 vuoden iässä. Harkitsin kyllä normaalia vielä tarkemmin tamman astuttamista tuossa iässä, mutta oli meillä ennestäänkin kokemusta siitä, että jo aiemmin varsoneet, hyväkuntoiset tammat yleensä varsoivat ongelmitta parinkympin paremmallakin puolella. Ja sitä Reina tosiaan oli, hyvässä kunnossa. Ainoastaan hampaista huomaa, että vuosia alkaa olla takana aika paljon enemmän kuin edessä. Ehkä jopa ne hampaat saivat minut kallistumaan astutuksen kannalle - tajusin, että nyt alkaisi olla viimeisiä mahdollisuuksia saada Reinasta vielä varsa ja jostain syystä ajattelin, että sellaisen haluan. Muutoin Reina oli niin hyvin säilynyt ikäisekseen, pitänyt lihaksensa ja aika pitkälti ylälinjansa, puhumattakaan mielestään ja jopa liikkumisestaan. Mutta kun raspauksen yhteydessä ensimmäisen kerran tuli maininta, että siellä alkaa näkyä kulumaa, tiesin, että väistämättä se päivä läheni, kun joutuisin tammasta luopumaan.
Orivalinta ja astutus piti tehdä aika nopealla aikataululla ylimääräistä aikaa tuhlaamatta. Reina astutettiin meidän omalla Siggellämme ja elokuun viimeisenä päivänä varsominen sitten tapahtui. Aivan kuin oppikirjan mukaan, jopa ehkä vielä täydellisemmin kuin kaksi aiempaa varsomista. Olin elätellyt toiveita tammavarsasta, mutta ori sieltä tuli. Kyllä kelpasi sekin.
Samalla tulin miettineeksi Reinaa varsojana, emänä, periyttäjänä vähän syvemminkin. Reina oli aina ollut tosi hyvä varsomaan, kaikki kolme sujuneet aika lailla saman kaavan mukaan - no, kuin suoraan oppikirjasta. Emäksi Reina ei syntynyt, vaan kasvoi. Ensimmäisen varsan kohdalla se tuntui välillä melkein unohtavan sellaisen pikkujutun, että sillä ylipäätään on varsa. Toisaalta silloin kun varsa siinä näköpiirissä oli, Reina sen kyllä ihan kelvosti hoisi. Välillä vaan meinasi uudelle laidunlohkolle päästessä unohtua, että mukana oli varsakin. Toisen kanssa sujui hieman paremmin ja kolmas meni jo aika lailla kokemuksella. Reina oli selvästi vuosien ja kokemuksen myötä kasvanut äidiksi. Tamma ei ole ollut mitenkään erityisen suojeleva emä, ihmiset se on päästänyt lähelle aika lailla heti, muiden hevosten suhteen se on toki ollut hieman tiukempi - muttei niin tiukka kuin toiset.
Periyttäjänä Reina on kohtalainen: sillä on kieltämättä hyviä jälkeläisiä, mutta se ei vain jätä varsoihin kovin vahvasti itseään, vaan oikeastaan kaikki sen varsat muistuttavat enemmän isiään. Reina on selvästi geeneiltään sellainen mukautuva kameleontti, johon ori vaikuttaa hyvin vahvasti.
Kuvagalleria
