Welma av Kleppur :: Päiväkirja
Irtojuoksutusta ja käsittelytreeniä
Siristelin silmiäni auringon takia, sillä olin unohtanut aurinkolasini
johonkin, luultavasti rehuvarastoon. Niiden sijasta silmilläni olivat
ruusunpunaiset ja sydänkuvioiset joskin erittäin kuvitteelliset lasit, joiden
läpi katselin itse kasvattamaani nuorta tammaa ja totesin, että on se kyllä
hieno. Siinä se Welma ravaili vapaana kentällä niin lennokkaasti, että
jokainen tuntemani ravisuokkien kasvattaja olisi ollut kateellinen. Ikään
kuin tuntisin sellaisia paljonkin... Ihailin tamman liikkeen joustavuutta,
lennokkuutta ja ilmavuutta. Se oli samaan aikaan kevyt, mutta ponteva.
Rakastunut huokailuni hieman keskeytyi, kun Welma yllättäen pysähtyi
(aika hienosti suoraan liikkeestä ja tasajaloin!) häntä ja pää pystyssä
katsomaan aidan yli, miten sen tallikaveria haettiin laitumelta.
Welma hirnui erittäin kuuluvasti ja jäi odottamaan vastausta, jota se ei
kuitenkaan saanut.
"No niin tyttöseni, nyt kun olet saanut purettua suurimmat energiasi, niin
harjoitellaanko vähän sitä kavioiden nostamista?"
Ensimmäisellä kengittäjän käynnillä Welmalla oli juuri ollut etujalka
ylhäällä, kun talliin sisälle juoksi orava, jota tallikissamme jahtasi. Kissa
loikkasi telineessä olevan satulan päälle, joka kiepahtikin telineestä
lattialle ja kissa pomppasi säikähtäneenä kengittäjän niskaan ja tämä
kaikki oli Welmalle vähän liikaa, se sai pienimuotoisen paniikin, kun
tajusi olevansa etujalastaan vielä kiinni ja sen päässä nämä asiat
olivat selvästi yhdistyneet toisiinsa, jonka vuoksi se oli ruvennut hieman
jännittämään etujalkojen nostoa. (Kyseinen epäonninen kaaos lopulta
päättyi kaikkien kannalta suhteellisen hyvin - orava löysi pakoreitin,
kissa jäi nuolemaan näppejään pelkkä ylpeys hieman kolhiintuneena,
kengittäjä selvisi naarmuitta. Ainoastaan Welmalle jäi tilanteesta pieni epävarmuus päälle, joten nyt työstettiin.)
Oli selvästi ollut hyvä idea antaa Welman juosta ensin irrallaan kentällä, sillä se oli varsin rauhallinen ja suhtautui varsin
myönteisesti käsittelyyni. Oikean etujalan koskeminen ja nostaminen ei saanut minkäänlaista reaktiota aikaan, vasenta (joka oli se, joka Welmalla oli ylhäällä juuri kyseisen tapahtuman aikana) koskiessani se katsoi ja kosketti olkapäätäni turvallaan, mutta antoi liu'uttaa käteni kavioon asti, nostaa sen ja pitää ylhäällä. "Voi miten reipas, hieno hevonen!", kehuin ja kaivoin sille taskustani salaisen ässäni: minttupastillin. Olin vahingossa huomannut Ritan pudottaessa suustaan sellaisen tallin lattialle, että Welmalla oli niihin vahva mieltymys.
Viikko-ohjelma
Ma: Koulutreeni
Ti: Maasto
Ke: Puomi-/kavalettijumppa
To: Ajotreeni
Pe: Koulua/sileän treeni
La: Rankempi maasto
Su: Palauttelupäivä/eteen alas
^^ Nykyään Welman ollessa kilpailuista eläkkeellä viikko-ohjelma on joustava ja keskittyy enemmän siihen, että saadaan rouva pidettyä vetreänä ja hyvässä kunnossa.
Hoito-ohjeet
- Tarhailee Lykken, Trinen & Tonjan kanssa
- Ei jätetä viimeiseksi tarhasta hakiessa!
- Aktiivitreenissä ollessa klipataan syksyllä kokonaan, jolloin myös tarpeen mukaan loimitetaan. Huom! Welman kilpaura on ohi, joten ei enää klipata.
- Heikomman oikean puolen vahvistamiseksi tehdään kaksi kertaa viikossa maasta käsin jumppaa kiropraktikon ohjeiden mukaan.
Maastoesteitä
Lapset olivat saaneet päähänsä kasata laidunten vieressä olevalle nurmiaukealle puomeja sun muuta rompetta ja tehdä niistä maastoesteitä. Totesin, että siitä vaan, mutta haluan kyllä itse valvoa tätä touhua.
Rita otti ratsukseen Welman, Julius Smörren ja Emma Lysan, jonka kanssa tytöllä oli alkanut synkata. Vuonisjengillä siis mentiin. Käskin aloittaa puomeilla, joista teinkin erilaisia kuvioita, jotta hevoset joutuivat vähän jumppaamaan ja miettimään, miten asetella ne jalkansa. Welma oli ihan yleisestikin innokas liikkuja, mutta toki tällainen "peltomainen" aukea innosti sitä entisestään ja sieltä tuli valmiiksi hyvin ilmavaa liikettä. Oli aika komea näky, kun tamma nosteli jalkojaan puomien yli kuin paraskin passagea vetävä puoliverinen!
Ritaa nauratti lennokkaan ratsunsa selässä ja hän kutsuikin nasevasti ratsuaan jumppapalloksi. Seuraavaksi nostettiin esteet kavalettikorkeudelle. Varsinkin Welmasta oikein näki, miten se käytti selkäänsä ja kroppaansa, vaikka luonnostaan ilmavien liikkeidensä ansiosta ei joutunut juuri nostelemaan jalkojaan ylimääräistä.
Lopuksi nostin esteet ihan estekorkeudelle. Welma oli ihan liekeissä, mutta veti ristikot usein aika reunasta korkeimmasta kohtaa. Naurettiin kaikki, kun yhdellä kerralla Rita ei saanut sitä käännettyä riittävän ajoissa ja ratsukko ajautui liian reunaan, innokkaana Welma kuitenkin hyppäsi hienosti - tyhjän yli, suoraan esteen ohi! Käskin Ritaa olemaan seuraavalla kerralla tarkempi, kääntämään ajoissa. Siitä tulikin oikein hieno hyppy keskeltä estettä. Pari kertaa Welma pääsi innoissaan hieman ryntäämään, mutta muutaman välissä tehdyn kontrolliympyrän kautta saatiin poni takaisin kontrolliin.
Loppuverryttelyt näyttivät jokaisen osalta hyvältä, tämä ns. pelto toi hevosiin selvästi pientä ekstraenergiaa ja jokainen totisesti jaksoi nostella jalkojaan kiitettävästi. Käskin lasten kiertää vielä tien kautta loppukäynnit, jonka jälkeen saivat huuhtoa hevosilta hiet pois.
Laatishaaveita ja muuta pohdintaa
Siinä kartoittaessani laatisvalmiita hevosiani ja lähinnä pohtiessani, tohtisiko Smörren sinne jo ilmoitella, putkahti yhtäkkiä päähäni Welma! Tajusin, että Smörren tytär alkaisi olla jo myöskin siinä kuosissa. Olisin halunnut kokeilla kantakirjata Welman, mutten ehtinyt ilmoittaa sitä tilaisuuteen ja voipi olla, että jää kokeilematta. Sen sijaan sen oikeasti voisikin viedä arvosteltavaksi Yleislaatuarvosteluun. Tammalla on kuitenkin varsin mallikas kilpaura takana ja kaksi varsaakin.
Olen viime aikoina pohdiskellut, astuttaisiko Welman vielä kerran. Olen kahden vaiheilla, koska tykkään Welmasta kovin, mutta sen viimeisin varsominen oli aika haastava, eikä ihan komplikaatioitta mennyt. Onneksi lopulta kaikki kuitenkin meni hyvin, emä selvisi ja varsakin syntyi onnistuneesti ja terveenä. Ottaako siis riski vai ei?
Emänä Welma on molemmilla kerroilla ollut hyvä, sillä on selvästi vahvat äidinvaistot, mitkä tulivat esiin jo ekalla kerralla. Se on aika tarkka varsastaan alkuun ja minullekin ensimmäisinä päivinä epäluuloisesti hieman luimisteli, joten olen antanut sen olla varsansa kanssa ekat päivät rauhassa. Sitten se jo suokin minulle kunnian tulla lähempää katsomaan ja vasta sen jälkeen se varovasti alkaa esitellä varsaansa muulle laumalle.
Hassua muuten, että molemmat varsat ovat jotenkin tosi emänsä näköisiä, vaikka oreja kumpikin. Rita nauroi, että Welmalla on selvästi vain yksi sama muotti varsoilleen. Mutta hyvä muotti kyllä. Ensimmäinen varsa Wernerhän myytiin henkilölle, jolla oli jo ennestään useampi meidän kasvatti. Werner oli vähän sellainen yhteinen projekti, autoimme uutta ostajaa sen kanssa.
Toinen varsa, Wilhelm, jäi kotiin. Se päätös vahvistui siinä vaiheessa, kun varsominen ei sujunutkaan ihan oppikirjamaisesti. Päätin, että haluan ainakin tämän yhden Welman varsan kotiin. Wilho-pojasta onkin kasvanut aika komistus, luonteeltaan selvästi aika emänsä kaltainen.
Tänään kävin Welman kanssa kärryttelemässä ja tamma oli yhtä aktiivisesti menossa kuin aina. Jotenkin iski pieni haikeuskin yhtäkkiä. Muistelin, ettei siitä ole kuin hetki, kun Welma oli vielä nuori ja vallaton. Edelleen se kyllä pistää kaiken merkille, mutta ikä on sopivalla tavalla tasoittanut sen reaktioita ja reaktiivisuutta - ihan kaikkeen ei enää tarvitse reagoida, ainakaan niin näkyvästi. Yksi asia ei ole muuttunut yhtään: edelleen Welma rakastaa minttupastilleja! Rasia niitä pakataan kyllä mukaan taskuun, jos tamman kanssa laatiksiin asti lähdetään.
Kuvagalleria
Kuvien © Pauliina Kontinen
