top of page
Päivänlilja-1.jpg
Päivänlilja-2.jpg

Raudikkosuon Asteri

VIRALLINEN NIMI
Raudikkosuon Asteri "Asteri"
REKISTERINUMERO
VH00-000-0000
SYNTYMÄAIKA
28.03.2024
OMISTAJA
VRL-11723
ROTU & SUKUPUOLI
Suomenhevostamma
KASVATTAJA
Raudikkosuon tila
VÄRI & SÄKÄKORKEUS
Punarautias, 153 cm
KOULUTUSTASO
He B, 70 cm, noviisi

Asteri on kympin tyttö, joka on pienestä pitäen tehnyt kaiken juuri kuten odotetaan, täydellisesti. Aikanaan ajattelin, että oliko sen kanssa liiankin helppoa, missä vaiheessa tulee jokin kapinavaihe tai taantuma. No, ei sellaista ole vieläkään näkynyt, Asteri oli varsin helppo teinikin. Se ei ole ainakaan vielä ilmentänyt lainkaan äitinsä tietynlaista tulisuutta, mutta voi olla, että se siellä pinnan alla kytee kuitenkin. Tähän asti Asteri on kuitenkin pitänyt hermonsa tilanteessa kuin tilanteessa. Hyvin rauhallisen ja tasapainoisen oloinen hevonen.

Asterin suhtautuminen ihmisiin on hyvin samanlaista kuin isällään. Tuntuu, ettei sille ole kovinkaan merkityksellistä kuka sen kanssa häärii, tamma toimii joka tapauksessa samalla tavalla. Herkkuja tämä tamma rakastaa ja sokeripalan avulla Asterista saa sekunnissa itselleen ystävän. Niiden jakelussa saa silti olla vähän varovainen, koska voisin jotenkin kuvitella, että tästä tammasta voisi saada jopa vähän röyhkeän, jos sille alvariinsa syöttelisi herkkupaloja.

Sukutiedot 

ii. Pöntys
EVM
iii. Pöhveli
EVM
iie. Ropina
EVM
ie. Rullakartiina
EVM
iei. Tinkivara
EVM
iee. Pirelliina
EVM
ei. Toljanteri
EVM
eii. Timanteri
EVM
eie. Solakka
EVM
ee. Pikkupiisku
EVM
eii. Veikon Piirto
EVM
eee. Piskutar
EVM

Jälkeläiset

Asteri ei ole vielä siitoskäytössä.

Kyseessä on virtuaalihevonen. Hevosen kuvat © Pikselit (muokattu)

Kyseessä on täysin virtuaalinen talli / virtuaalihevonen!

bottom of page