Hehku on rohkea, rempseä ja hivenen itsetietoinen tamma, joka ei kuninkaita kumartele. Se ei ole mikään riidanhaastaja eikä muutenkaan hankala, mutta siltä puuttuu tietynlainen nöyryys ja alistuvaisuus. Kun Säihkeen saa puolelleen - ja suomenhevosen saa aika helposti puolelleen, ellei muuten niin ruuan avulla -, se kyllä tekee ihan mielellään yhteistyötä, mutta vaatii ehdottomasti molemminpuolista kunnioitusta. Pelkällä käskyttämisellä ei tämän tamman kanssa pitkälle pötkitä. Kuitenkin tämän ylpeän ulkokuoren alla on myös lämmin sydän, joka sykkii erityisesti lapsille ja varsoille. Lisäksi Säihkeeltä löytyy muuten myös hieman emänsä omituista huumorintajua ja kiinnostus tupsuihin.
Hehku on pääosin helposti käsiteltävissä, ainakin niille, jotka sitä käsittelevät kunnioituksella. Simputtamisen ilosta simputtajan kanssa tamma todennäköisesti toteaisi alta aikayksikön, että telmi keskenäsi, minä en siihen osallistu. Tamma on hyvä kärsivällisyyskoetin, sillä jos se on eri mieltä käsillä olevasta toiminnasta, sitä ei saa pakottamalla toimimaan. Joskus tuntuu, että Hehku tarkoituksella kokeilee, miten ihminen reagoi, jos se ei nostakaan jalkaansa tai kävele traileriin ensimmäisellä pyynnöllä. Ihmisen kannalta peli on menetetty, jos tässä vaiheessa menettää malttinsa ja yrittää pakottaa tammaa. Hehkun kanssa toimii ohje: pyydä - odota 5 sekuntia - tarvittaessa pyydä uudelleen. Kun tamma kyllästyy leikkiin, se kyllä tekee juuri kuten siltä nätisti pyytää.
Jälkeläiset
Hehku ei ole vielä siitoskäytössä.
Kyseessä on virtuaalihevonen. Hevosen kuvat © Pikselit (muokattu)

.jpg)
.jpg)