Lysti on tomera tamma, joka ei arkaile ilmaista itseään ja omia mielipiteitään asioihin. Useimmat asiat ovat sille ihan jees, mutta silloin kun eivät ole, Lysti todellakin kertoo sen. Toisinaan tamman reaktiot ovat vähän dramaattisiakin, esimerkiksi kastumiseen se reagoi sen tyylisellä itkupotkuraivarilla kuin 3-vuotiaat lapset. Ja kun se ensi kerran näki vesilätäkön, se lähestyi sitä kyllä rohkeasti, mutta todetessaan, että vesi onkin märkää, se pomppasi puolisen metriä ilmaan ja sen jälkeen kuopi kauempana kiukkuisena tästä odottamattomasta käänteestä.
Käsittelyyn Lysti suhtautuu aika positiivisesti, kuten ihmisiin ylipäänsäkin. Tosin se pesu, siitä tamma ei pidä vieläkään. Harjaus, kavioiden puhdistus ja varustaminen sen sijaan sujuu kitkattomasti. Lysti on myös mukava taluttaa, se pitää kohteliaan etäisyyden ihmiseen ja väistää säikähtäessään ihmisestä poispäin. Kovin usein tämä tamma ei tosin säiky, se on kaiken kaikkiaan varsin rohkean ja rauhallisen oloinen tyyppi. Lysti on rauhallinen, mutta kuitenkin hyvin koko ajan kontaktissa ja positiivisella tavalla kiinnostunut ympäristöstään ja ihmisistä.
Jälkeläiset
Lysti ei ole vielä siitoskäytössä.
Kyseessä on virtuaalihevonen. Hevosen kuvat © vvapaat (muokattu)


