Riemu on rohkea, huoleton ja pirteä pieni tamma, joka ei turhia murehdi. Sellainen ikuinen optimisti, joka suhtautuu uusiin asioihin avoimesti, eikä jää vellomaan vastoinkäymisiin. Riemu on kyllä hyvin fiksu ja hyvämuistinen, mutta siinä on myös tiettyä "kovuutta", jonka ansiosta se uskaltaa uhmata sähkölankaa, vaikka hyvin tietäisi, että siitä saa tällin, jos kuitenkin sen avulla voi päästä käsiksi vihreämpään ruohoon. Riemu oppii paljon tarkkailemalla, eikä tosiaan epäröi kokeilla uusia asioita. Pian se hoksaa, miten solmun tai haan saa auki.
Ihmisiin Riemu suhtautuu yhtä positiivisen huolettomasti kuin elämään ylipäänsä. Se tietää, että ihmiset voivat tarjota sille mahdollisuuksia kivoihin juttuihin. Ikävämmätkään toimenpiteet eivät aiheuta Riemussa sen suurempaa ahdistusta, se ottaa ne lähinnä olankohautuksella. Liikkumisesta Riemu tykkää ja sen mielestä on hirveän kivaa aina päästä hommiin. Se on rohkea kulkemaan erilaisissa maastoissa eikä tunnu pelkäävän juuri mitään.
Jälkeläiset
Riemu ei ole vielä siitoskäytössä.
Kyseessä on virtuaalihevonen. Hevosen kuvat © Pikselit (muokattu)

.png)
.jpg)