Tyrni on varsasta asti ollut perusilmeeltään vähän hapan - ja juuri siksi sen nimen oli oltava juuri Tyrni. Hapan ei tässä tapauksessa tarkoita vihaista tai ongelmallista. 'Tyytymätön' on ehkä lähellä oikeaa termiä, vaikkei sekään ihan. Mutta siis kun on sellaiset peruspositiiviset ja optimistiset persoonat, niin Tyrni on näiden vastakohta. Se odottaa asioista helposti pahinta ja sillä taitaa olla aika vaativa maku, koska aina jokin on vähän huonosti tai ainakin voisi olla vähän paremmin. Ehkäpä tuulee ikävästi suoraan turpaan, sataa ärsyttävästi korviin tai jos paistaa aurinko, on raivostuttavia paarmoja. Ruokkija on aina vähän liian myöhässä (silloinkin, vaikka olisi etuajassa), taluttaja kävelee väärässä tahdissa ja ratsastaja valitsee ihan väärän maastoreitin. Onneksi Tyrni ei ilmaise itseään millään tapaa aggressiivisesti, vaan lähinnä naamasta näkee, että nyt on taas joku sen mielestä vinossa.

​

Kaiken sitruksisen ulkokuorensa alla Tyrni on lopulta aika pehmeä ja yllättävän hellä tamma. Oikeasti se vähintäänkin salaa arvostaa, kun tuttu ihminen tulee vastaan - vaikka toki pitää vähän näyttää hapanta naamaa, koska ihminen ei osannut tulla jo viisi minuuttia sitten, jolloin Tyrni olisi eniten kaivannut. Alkuhappamuuden jälkeen tamman ilme kuitenkin muuttuu ja se sulaa ihan silmissä, jolloin hoitaja saattaa saada lempeitä turpapusuja suoraan korvaan. Hyvä puoli tamman selkeässä ilmaisussa on myös se, että sen kyllä huomaa, jos hevosella on joku aidosti vikana. Kerran se pysähtyi kesken maastokävelyn maailman surkeimman näköisenä ja nosti takajalkansa ilmaan. Kivihän tammalla oli kaviossa, eikä mikään pikkukivi, vaan lähes koko kavion kokoinen!