Veijari on utelias, rauhallinen ja hyvin herkuille perso kaveri. Tämän orin voi olettaa aina tarkistavan ihmisen taskut namujen varalta ja usein se siinä samalla nuuskuttaa läpi hiukset, korvat ja niskahaivenet. Eihän sitä tiedä, jos joku tapaa kävellä porkkana korvan takana! Veijarilla on ehkä oreille aika ominainenkin tapa käyttää suutaan ja päätään paljon, mutta se osaa tehdä sen lempeästi. Mikäli ori kuitenkin käy liian tuttavalliseksi, se kyllä kestää myös kauemmas käskemistä. Veijari tykkää olla kosketuksissa niin toisiin hevosiin kuin myös ihmisiin. Se aivan mielellään kulkisi pää kiinni ihmisen selässä tai toisen hevosen hännässä.
Veijari antaa tehdä itselleen tosi kivasti kaikenlaiset hoitotoimenpiteet, mutta samalla se tykkää vähän osallistua niihin. Kuitenkin ori on sen verran rauhallinen ja varovainen liikkeissään, ettei sen osallistuminen edes juuri käy hermojen päälle. Myös säikähtäessään Veijari on hassun pieni- ja hidasliikkeinen, yleensä ihminen ehtii reagoida jo ennen sitä.
Ehkä paras puoli Veijarissa on sen positiivinen olemus ja suhtautumistapa asioihin, se ei jaksa tuhlata energiaansa kiukutteluun tai murehtimiseen.
Jälkeläiset
Veijari ei ole vielä siitoskäytössä.
Kyseessä on virtuaalihevonen. Hevosen kuvat © Pikselit (muokattu)

_edited.jpg)
.jpg)