

Tillin talli
Dottis on tasainen ja lehmänhermoinen tamma, ainakin mitä tulee ympäristöön. Takaa voi kiihdyttää lähtevä lentokone tai viereen laskeutua kuumailmapallo ja tämä tamma korkeintaan kääntää toisen korvansa sinne suuntaan, jos viitsii. On silti yksi asia, mille Dottis on herkkä - ja se on ratsastajan kova käsi. Sillä tamman saa viskelemään päätään ja vastustelemaan ratsastajan apuja. Kuitenkin tamma on anteeksiantavainen ja heti kun ohjasta osaa hellittää tai vakauttaa oman käden, kuin taikaiskusta Dottis lopettaa pään heittelyn ja liikkuu nätisti eteenpäin. Itse asiassa Dottis toimii varsin hyvin jopa ilman ohjastuntumaa, pohje-, paino- ja ääniavuilla. Mikään liikeihme tai vauhtihirmu Dottis ei ole, mutta sen saa suorittamaan tasaisen sievästi kaikki tehtävät koulukiemuroista ja estehommista WE-tehtäviin ja jopa westernin perusasioihin. Sillä on kiva myös mennä ilman satulaa tai lähteä maastoon. Maastossa Dottis on ehkä varmin tallin hevosista. Koulutunneilla Dottis kulkee kuuliaisesti, mutta sitä joutuu ehkä hieman kannustamaan, jotta siitä saisi kaikki tehot irti. Tamman askeleet ovat tosiaan aika matalat ja energiatehokkaat, eikä siltä kovin lennokasta liikettä edes saa. Dottiksen bravuurina ovat kaikenlaiset sivuttaisliikkeet, tasajaloin pysähdykset sekä peruutukset. Myös tasaiset, tarkat siirtymiset ovat tämän hevosen vahvuuksia. Esteillä Dottis sopii aremmallekin hyppääjälle, koska tämä tamma ei ainakaan ylihyppää ikinä ja sitä on vaikea saada millään tavoin kuumumaan. WE-hommat ovat Dottikselle mieluista puuhaa ja ne se suorittaa melkein ratsastajan puolesta vaikka unissaan.
Hoitaessa Dottis on aika lungi tyyppi, kunhan sitä ei laita liian lähellä muita hevosia. Ihmisille tamma on kiltti, mutta muita hevosia kohtaan aika tammamainen - tai no, suoraan sanoen kärtty. Se saattaa jo kaukaa irvistellä etenkin ruunille ja muillekin henkilökohtaisille inhokeilleen. Yksi poikkeus on Mandi, josta Dottis pitää ja sen kanssa ne voivat kulkea vaikka kiinni toisissaan, eikä Dottista haittaa yhtään. Harjaaminen ja kavioiden puhdistus sujuu ilman ongelmia ja varustaessa tamma useimmiten nuokkuu. Paarmoille Dottis on jonkin verran herkkä ja pahimpaan paarma-aikaan sen takapäätä kannattaa vähän varoa, sillä niitä potkiessaan se ei välttämättä huomaa ihmistä. Taluttaessa Dottis on verkkainen kulkija ja sitä on aivan turhaa yrittää hoputtaa, madam tulee omaa vauhtiaan. Maasta käsin se kyllä tykkää tehdä hommia porkkanapalkalla ja Dottiksen kanssa onkin hyvä harjoitella niin lastaamista kuin loimitusta, koska tamman kanssa on harjoiteltu perusasiat tosi hyvin ja se hallitsee ne hermoilematta tai hötkyämättä ollenkaan.
LUONNEKUVAUS
SUKUTAULU
HOITO-OHJEET
Dottiksen koulutustaso on KO: Helppo A | RE: 90 cm | ME: 80 cm
TAPAHTUMAKALENTERI
Tämä on virtuaalihevonen. Kuvien © VRL-01436,

_JPG.jpg)




