

Tillin talli
Ruttu on omintakeinen hevonen, jonka erikoinen huumori ei välttämättä uppoa joka naiseen tai mieheen. Välillä tuntuu, ettei tämä ruuna ota oikein mitään tosissaan. Se saattaa välillä keskittyä ja tehdä ihan tosi hyvin, mutta sitten täysin puskista tuleekin joku yllätyssivuloikka, ihan vaan koska se on ilmeisesti ruunan mielestä hyvä ajatus. Ruttu on rohkea, eikä osaa oikeasti pelätä juuri mitään, mutta jos sille on kertynyt energiaa, se saattaa purkautua juuri niinä sivuloikkina. Periaatteessa ruuna kuitenkin toimii vähän joka lajissa ja teknisesti osaa aika hyvin, vaikka sen liikkeet ovat hieman vaatimattomat - ja myös mukavan tasaiset ratsastajalle. Koulutunneilla se suorittaa tosi hyvällä asenteella ja tarkkuudella, jos sen mielenkiinnon saa pidettyä hommassa. Ruttu pitää vaihtelevista ja nopeatempoisista tehtävistä, jolloin ylimääräiset loikatkin saattavat jäädä kokonaan pois. Väistöt ja siirtymiset ovat ruunan vahvaa alaa, peruutus on sille ehkä kaikista haastavin liike. Hyppäämisestä ruuna kyllä tykkää, mutta siltä voi joskus tulla erikoisia ratkaisuja ja persoonallisia hyppyjä. Erikoisempiakaan esteviritelmiä se ei kuitenkaan jännitä. Maastossa Ruttu voi päivästä riippuen olla hyvinkin rento tai sitten pörheän pinkeä ja innokas, vinkuva ja pomppiva kumipallo. Se on ruunan kunniaksi sanottava, ei se selvästi ikinä yritä tai halua päästä ratsastajastaan eroon ja intoillessaankin se usein onnistuu pitämään kuskinsa satulassa. Ellei, se usein aivan hämmästyneenä pysähtyy niille sijoilleen ja tuijottaa ratsastajaa vilpittömästi ihmetellen, miten tämä sieltä yhtäkkiä alas tuli. Se kun tosiaan ei ole koskaan ruunan tarkoitus.
Hoitaessa Ruttu on hyvin sosiaalinen, ystävällinen, pohjattoman utelias - ja vähän rasittava. Se ottaa mielellään ja paljon kontaktia ihmiseen ja rakastaa rapsutuksia. Ruuna on kiinnostunut vähän kaikesta ympärillään olevasta, joten välillä harjakassit saavat kyytiä ja satulaa ei kannata jättää ihan Rutun ulottuville roikkumaan. Myös tallin muut eläimet saavat osansa ruunan uteliaisuudesta ja sosiaalisuudesta, jos kosketusetäisyydelle erehtyvät. Mikään pyöriskelijä Ruttu ei kuitenkaan ole, se osaa suhteellisen hyvin seisoskella paikallaan, mutta tuntuu siitä huolimatta ulottuvan vähän joka paikkaan. Se lieneekin tämän hevosen supervoima. Olla samaan aikaan joka puolella liikkumatta näennäisesti senttiäkään paikaltaan... Ruttu sietää hyvin kaikenlaiset toimenpiteet, eikä ole erityisen herkkä millekään. Kaikenlaiset välineet ja vempeleet kiinnostavat sitä kovin, joten kaikki klippauskoneesta porakoneeseen ja talikosta uuteen matolääkepakettiin pitää mieluusti päästä haistamaan ja maistamaan. Ruttu onkin ainoita tuntemiani hevosia, joka itse asiassa tykkää matolääkkeestä - tai ainakin se aina ottaa sen yhtä optimisesti ja mielellään. En sitten tiedä, mitä mieltä se mausta oikeasti on, mutta ei se ole lääkettä kertaakaan ulos sylkäissyt.
LUONNEKUVAUS
SUKUTAULU
HOITO-OHJEET
Rutun koulutustaso on KO: Helppo A | RE: 100 cm | ME: 90 cm
TAPAHTUMAKALENTERI
Tämä on virtuaalihevonen. Kuvien © AK & Pikselit

_JPG.jpg)
_JPG.jpg)



