Fegurd on kuin ilmetty isänsä, niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Emältään se on sentään saanut hopeageenin eli vaikka se ei rautiaassa värissä näy ulospäin, niin tamma sitä kuitenkin kantaa ja saattaa hyvässä lykyssä periyttää varsoilleenkin. Fegurd on mielestäni hyvin kaunis, kohtalaisen pitkäjalkainen ja kauniin, syvän punainen läsipää - aivan kuten isänsä.

​

Fegurd on sosiaalisesti taitava, mutta toisaalta itsenäinen hevonen, joka viihtyy mainiosti myös itsekseen. Se ei ole samaan tapaan täysiverinen laumaeläin kuten useimmat issikat - tai hevoset ylipäänsä - ovat. Myös ihmisten kanssa läsipää tulee hyvin juttuun, mutta ei mitenkään kilpaile huomiosta tai juurikaan hae sitä itse. Fegurd on kyllä helposti käsiteltävissä ja hyvin yhteistyökykyinen hevonen, mutta en usko, että se nauttisi mistään tuntikausien harjaussessioista. Matolääkkeen antaminen tammalle on tarina sinänsä, sen se tuntuu vaistoavan jo tunteja ennen kuin on lääkityksen aika ja pysyttelee jatkuvasti parin metrin päässä ihmisistä.​

​

Ratsuna Fegurd on miellyttävä, aktiivinen, reipas ja aika säpäkkä, mutta ehdottoman hyvällä tavalla. Siitä löytyy tietynlaista räjähtävyyttä ilman turhaa kuumumista. Tammalla on niin sanotusti hyvä kiihtyvyys, mutta myös hyvät jarrut. Ainoastaan silloin tällöin Fegurdin kanssa joudutaan käymään pientä keskustelua siitä, missä askellajissa tulisi pysyä, mutta perusluonteeltaan se on aika kuuliainen. Tamma ei ole varsinaisesti mitenkään erityisen herkkä avuille, mutta ei missään nimessä mikään raskas ratsastettava. Sillä on viisi selkeää askellajia, joista kaikki ovat kohtalaisen helposti saatavissa ja myös laadukkaat, jos niitä osaa ratsastaa.

​​​​

​