Jeni on minulle jostain syystä tosi tärkeä hevonen - eikä vähiten sukunsa tai varsinkin emälinjansa takia. Se on täynnä tammoja, joista pidän hurjasti. Vaikka sieltä selvästi tuleekin myös tiettyä tammamaista luonnetta, niin silti olen aina tykännyt näistä mustista J-tammoista. Jeni ei tee siinä poikkeusta. Siinä on selvästi nähtävissä emälinjan vaikutus niin ulkonäössä kuin luonteessa.

​

Luonteeltaan Jeni on tosiaan samalla tapaa herkkä ja hippusen tammamainen kuin emänsä ja emänemänsäkin. Yleensä tammamaisuus liitetään kaikkeen negatiiviseen, mutta Jenin ollessa kyseessä termi on ehdottomasti positiivinen. Siitä nimittäin näkee heti, jos joku asia ei ole kunnossa - ei siis tarvitse yrittää arvailla, onko kaikki ok. Jeni on ilmaisussaan tosi selkeä, joten sitä on vaikea ymmärtää väärin. Yleisesti ottaen se on ystävällinen ja jopa kohtalaisen seurallinen, mutta jos sillä on kiima tai muuta vaivaa, se ilmaisee sen heti eleillään ja ilmeillään. 

​

Jeni on helppo käsiteltävä, koska sitä tarvitsee vain pyytää, ei tarvitse käskeä. Sitä saa siirrettyä pelkällä hipaisulla ja jalat se nostaa ihan vain koskettamalla sen ruununrajaa. Takajaloistaan Jeni on hieman herkkä, mikä ilmenee siten että se saattaa nostella niitä alkuun turhankin korkealle, mutta se on kuitenkin oppinut sietämään niidenkin käsittelyn.

​

Jeni on kuuliainen ratsastettava ja ajettava. Se kuuntelee ja reagoi pieniin merkkeihin ja saattaa helposti huolestua liian vahvoista avuista. Minä näen Jenin ihan sellaisena vanhojen aikojen mekkoihin ja silkkikäsineisiin pukeutuneiden hienojen ladyjen ponina, jonka kanssa kelpasi kärrytellä tammikujaa pitkin. Kuuliaisuuden lisäksi Jeni on myös mukavan kevyt ja taipuisa, se taipuu ja väistää hyvin molempiin suuntiin. Normaalisti se on varsin reipas liikkuja, mutta kiimojen alkaessa se usein vähän laiskistuu.

​