Ikään kuin yksi vallaton poniori ei olisi ollut tarpeeksi, joten pitihän sitä hankkia vielä toinen. Toisaalta, jos asiaa jotenkin pystyy itselleen perustelemaan, niin ainakin sillä, että onpahan pojilla toisistaan leikkiseuraa ja voivat purkaa energiaansa toistensa kanssa, niin sitten ehkä osaavat olla rauhallisemmin muuten. Tjalfe tosiaan tuli Ralle-ponin kaveriksi ja vaikka kaksi oria on aina vähän kyseenalainen yhdistelmä, tuli näistä pojista heti parhaat kaverit. Onhan molemmissa samaa meininkiä, Tjalfekin on aika poikamaisen vilkas viikari, mutta onneksi suurin vilkkaus jää sinne vapaa-ajalle ja tarhaan.

​

Arjessa Tjalfe on kohtalaisen mutkaton kaveri, minkä uskon johtuvan pitkälti juuri siitä, että se saa päivät pitkät painia ponikaverin kanssa ulkona ja purkaa suurimman tarmonsa siellä. Tjalfe suhtautuu ihmisiin uteliaasti ja kiinnostuneesti ja on varsin seurallinen tyyppi. "Pojat on poikia" - tämä vanha ja kulunut sanonta pätee Tjalfeen täydellisesti. Ori on sellainen ikuinen ilkikurinen lapsi, joka tuskin koskaan kasvaa täysin aikuiseksi. Tjalfen erityispiirteenä on ihan kaiken hamuaminen ja höplääminen suulla. Höpläämisen kohteeksi kelpaa mikä vaan; aitalankku, riimunnaru, ihmisen takki, pipo, ruokakuppi... Lisäksi se rakastaa leikkiä vesileikkejä ja kaikista hauskinta se on nimenomaan omalla vesikupilla. Niin automaattinen vesikuppi kuin laitumella oleva iso amme kelpaa näihin leikkeihin. Ja jos jossain on ämpäri täynnä vettä, orin on pakko saada upottaa sinne koko turpansa, puhallella kuplia ja sitten lopulta purskauttaa vedet hyvin autuaan näköisenä lattialle tai ihmisen vaatteille.

​

Päivittäiset rutiinit sujuvat Tjalfen kanssa vaihtelevasti, mutta pääosin tämä pystytukka on helposti käsiteltävissä. Se ei ole erityisen herkkä millekään, joten se sietää erinäiset toimenpiteet ja käsittelyt hyvin. Sille joku raspaus tai kengitys on ihan iisi piisi, ei paljon oria hetkauta suuntaan tai toiseen. Toisaalta Tjalfe on kyllä aika puuhakas poika ja joskus sen harjaamisessa ja varustamisessa tuntuu kestävän ihan vain siksi, että harjoja joutuu sen jäljiltä välillä etsimään ja palauttelemaan takaisin harjalaatikkoon. Ja jos vaatii hevoselta täyttä kuuliaisuutta ja paikalla hievahtamatta seisomista, niin silloin Tjalfe ei kyllä tosiaankaan saa täysiä pisteitä, sillä se höplää koko ajan suullaan jotakin ja saattaa välillä liikuskella muutenkin. Tarhasta hakiessa se toisinaan oikein jyrää tiensä läpi sieltä ensimmäisenä ihmisen luo ja portilla saa olla tarkkana, ettei se yritä tulla ennen ihmistä. Taluttamisen sujuvuus riippuu tilanteesta, joskus Tjalfe kävelee tosi nätisti, joskus se on vähän kiireinen ja sitä saa toppuutella ja joskus se yrittää jopa vähän rynniä jonnekin. Kuljetuskoppiin Tjalfe menee ahkeran ja ruokakeskeisen harjoittelun myötä vauhdikkaasti, joten saa itse olla tarkkana, ettei jää ponin jalkoihin.

​

Ratsastaessa Tjalfe on innokas ja vauhtia piisaa, varsinkin alkuun. Silloin se ei aina malta oikein kuunnella ratsastajaa, joten sen onkin alkuun hyvä antaa vähän purkaa energiaansa ja sitten toisaalta myös varmistaa erilaisilla kuuliaisuustehtävillä kuten siirtymisillä, että sen keskittyminen kanavoituu oikeaan asiaan. Tjalfe on kuitenkin kovin innokas oppimaan ja tekemään ja minusta se selvästi haluaa yrittää tehdä kuten siltä pyydetään - aina ei vain oikein malta. Sitten kun se alkaa kuunnella ja keskittyä, se on todella mukava ja antoisa ratsu. Vaikka Tjalfe on rodulleen ominaiseen tapaan helposti vähän etupainoinen, niin se liikkuu tosi tosi kivasti, kun sen ensin saa vähän ryhdikkäämmäksi mm. puolipidätteiden ja siirtymisten kautta. Siirtymiset ovatkin Tjalfen yksi selkeä vahvuus, niin askellajista toiseen kuin askellajin sisälläkin. Myös pysähtymiset sujuvat yleensä tosi hyvin ja tasajaloin. Väistöt sen sijaan ovat sille vähän vaikeampia ja sitä saa muistutella tiheästi, että se astuisi riittävästi ristiin. Ravissa tämä on sille selvästi helpompaa kuin käynnissä.

​

Ajaessa Tjalfe on jotenkin hieman kuuliaisempi ja rauhallisempi kuin ratsastaessa, mikä saattanee johtua yksinkertaisesti siitä, että ajo-opetuksen suhteen panostin tosi paljon orin mielentilaan ja siihen, että se pysyy koko ajan rentona ja odottavaisena, eikä liikkeelle lähdetty ennen kuin se malttoi seistä rauhassa. Kuukausikaupalla saatettiin mennä pelkästään käyntiä, koska en halunnut ottaa sitä riskiä, että Tjalfe lähtisi kärryt perässä lapasesta. Samasta syystä opetin sille vahvaksi pysähtymiskäskyn äänellä. Vaikka itse sanonkin, niin hyvää työtä selvästi tein, koska Tjalfen ajettavuutta ovat minun lisäkseni muutkin kehuneet. Ori on kuulias, sopivan energinen, mutta silti rento ajokki. Valjakkoajossa sen vahvuudet ovat pitkälti samat kuin kouluratsastuksessa eli hyvät siirtymiset. Lisäksi se on yllättävän ketterä kääntymään noinkin raskasrakenteiseksi hevoseksi.