K L E P P U R

Dooran ii. Jambo on nk. takapihan oreja, jolla ei ole mitään mainittavia meriittejä, eikä sitä ole kantakirjattu tai käytetty edes näyttelyissä. Ulkomuodoltaan se on kuitenkin hyvin rotutyypillinen ja perinteinen vuonohevonen, ennemmin jykevä kuin kevyt sporttimalli. Sillä on ennemmin paksut kuin pitkät jalat, vahva lanne, leveä selkä ja hyvin muodostunut takaosa. Sillä on orimainen, paksu, kaareva, joskin lyhyehkö kaula ja jyhkeä pää. Säkää sillä on sopivat 145 cm ja väriltään oikein perinteinen ruunihallakko. Luonne sillä on erittäin ystävällinen, vakaa ja varma. Jambo on peruskoulutettu ratsuksi, mutta enimmäkseen se toimii omistajansa kärryttelyhevosena. Jambolla ei ole montaa jälkeläistä ja se osallistuikin projektiin, jossa harrastajat yrittivät houkutella tuomaan esille ja käyttämään jalostukseen tuntemattomampiakin hevosia geenipoolin laajentamiseksi. 

 

Jambon isä Julius oli ruotsalaisen valjakkoharrastajan hevonen. 146-senttinen ruunihallakko oli omistajansa mukaan rotuisekseen varsin nöyräluonteinen ja kuuliainen hevonen, jonka kanssa oli mukava harrastaa kaikenlaista. Hyvän luonteen ansiosta Julius sai muutaman vuoden pysyä orina ja niinä aikoina astui myös muutaman tamman, kunnes omistaja alkuperäisenkin tarkoituksensa mukaan ruunautti sen, jotta voisi keskittyä valjakkouraan - ja jotta Julius saisi elää normaalimpaa hevosen elämää laumassa tarhaten. Jos Julius orinakin oli kiltti, niin ruunana se oli vielä entistäkin leppoisampi; omistajansa sanoja lainaten varsinainen halinalle.

 

Jambon emä puolestaan oli Dottie, kaunispiirteinen vaalea ruunihallakko, joka napsi pokaaleja näyttelyistä. Dottieta kehuttiin hyvätyyppiseksi ja tasapainoiseksi tammaksi, jolla oli ilmeikäs pää ja hyvä kaula, mutta pitkä säkä. Sillä oli hyväluustoiset, joskin hieman ahdasasentoiset jalat. Käynti oli laadukasta ja irtonaista, ravi tahdikasta, mutta hieman ponnetonta ja laukka rytmikästä ja lennokasta. Luonteeltaan Dottieta kuvataan omanarvontuntoiseksi, mutta ystävälliseksi ja rauhalliseksi tammaksi, joka oli erittäin hyvin koulutettu ja käsitelty. Dottie jäi kaksi kertaa tyhjäksi, mutta lopulta siitä saatiin kolme varsin hyvää varsaa.

 

Dooran ie. Mymlan oli erään ruotsalaisen ratsastusseuran opetushevonen. Vaikka tämä 137-senttinen ruunihallakko tunnettiin luonteeltaan melko jukuripäisenä - ja se kuulemma tosiaan osasi kuskata pienimpiä ratsastajia puskiin syömään -, niin kuitenkin silläkin oli paljon faneja luultavasti siksi, että se oli muutoin hyvin tasainen, pehmeäliikkeinen ja rohkea, eiväkä sen reaktiot asioihin olleet kovin nopeita. Mymlan oli kuulemma ennemmin laiska kuin vauhdikas, mutta osaavammat ratsastajat toisaalta voittivat sen kanssa ruusukkeita seurakisoista niin este- kuin koulupuolella. Mymlan sai opetustehtävien ohella kaksi varsaa, jotka molemmat myytiin seuralta muualle.

 

Mymlanin isä Esper ei ollut suuren suuri (139 cm), mutta omalla tavallaan ihan näyttävä hevonen kuitenkin. Ryhdikäs, vankkarakenteinen ja erittäin lihaksikas ori, jolla oli oriksi hieman pitkä runko ja suora lautanen, mutta hyväasentoiset ja vahvat jalat. Tarmokas käynti, aktiivinen ja tahdikas ravi sekä ponnekas ja ilmava laukka - kaikkiaan siis varsin hyvin liikkuva ori. Luonteeltaan Esper oli helposti käsiteltävä ja yhteistyökykyinen, mutta tietyllä tapaa aika kovapäinen tyyppi. Esper hyväksyttiin kantakirjaan toisella palkinnolla ja sillä oli melko hyvin kysyntää siitokseen, sillä Esperillä on tiettävästi 43 jälkeläistä.

 

Yksi Esperillä vierailleista tammoista oli Myra, pienikokoinen (135 cm), mutta kaunis ruunihallakko tamma. Myra oli niin ikään kakkospalkinnon kantakirjahevonen. Lausunnossa kehutaan Myran erinomaista rotu- ja sukupuolileimaa, kaunista päätä ja kaulaa, ja hyvää etuosaa. Takaosaa moititaan hieman kevyeksi ja lihaksettomaksi sekä lautasta pitkäksi ja suoraksi. Sen etujalat olivat hieman hajavarpaiset, mutta jaloissa muuten hyvä luusto. Käynti ja ravi Myralla olivat tarmokkaat, irtonaiset ja tahdikkaat, mutta laukasta mainittiin, että tamma laukkaa suorin jaloin. Luonteeltaan Myra oli kuulemma hirvittävän fiksu, omapäinen ja erittäin rohkea ja tarmokas tyyppi. Mymlan on Myran ainoa jälkeläinen.

 

Dooran ei. Grimm oli komea, 145-senttinen punahallakko ori. Monipuolinen ori menestyi monessa eri lajissa, vaikkei ollutkaan se ihan simppelein ratsastettava, sillä se oli erittäin tarkka ratsastajansa avuista. Sitä kuvattiin luonteeltaan jäyhäksi ja joustamattomaksi, kokeneiden ihmisten hevoseksi. Kaiketi Grimm kuitenkin löysi oikean ihmisen, sillä se teki aikansa vetoennätyksen, kahmi pokaaleita valjakkoradoilta sekä vielä koulu- ja esteradoiltakin. Ulkoisesti ori oli tosiaankin komea, ryhdikäs ja hyvätyyppinen ori, jolla tosin oli turhan leveästi liittynyt kaula sekä hiukan vennot vuohiset. Ori liikkui tahdikkaasti ja ponnekkaasti. Grimm menestyi myös näyttelyissä ja hyväksyttiin kantakirjaan I-palkinnolla. Jälkeläisiä Grimm sai 63 kappaletta ja eli itse 27-vuotiaaksi.

 

Grimmin isä Kneist oli isohko (146 cm) ruunihallakko ori, josta piti tulla ja tulikin hyvä jalostusori. Kneist oli hyvin työteliäs ori, joka nautti saadessaan tehdä hommia. Kuitenkin poikansa tapaan myös Kneist oli varsin tarkka ratsastajansa avuista ja istunnasta peilaten suoraan ratsastajansa heikkouksia ja vinouksia. Ori oli poikansa tapaan vähän joka lajin taitaja ja menestyikin monipuolisesti eri lajeissa; erityisesti se meritoitui valjakkohevosena. Sillä olikin erinomaiset liikkeet, erityisesti sen ravia kehuttiin vuolaasti. Rakenteeltaankin Kneist oli varsin korrekti ja se kantakirjattiinkin I-palkinnolla. Ei ihme, että tammoja tällä komistuksella riitti ja jälkeläisiä orilla onkin peräti 143 kappaletta.

 

Goma, Dooran emänisänemä, oli kaunis 144-senttinen ruunihallakko. Tämä ensimmäisen palkinnon kantakirjatamma oli sopusuhtainen, rotutyypillinen yksilö, jonka isoimmat puutteet olivat lyhyen puoleinen kaula sekä pystyt lavat. Toisaalta sillä oli erinomaiset suorat jalat, hyvin kulmautunut takaosa ja viehättävä pää. Ei ihme, että se ansaitsi rotunäyttelyistä BIS-sijoja, varsinkin kun tamma ei pelkästään näyttänyt kauniilta vaan myös liikkui hyvin. Omistajansa tyttären kanssa se kilpaili sekä matalissa esteluokissa että kouluratsastuksessa. Myös Goman kaikki viisi varsaa ovat olleet erityisen hienoja ja tehneet todellakin kunniaa upealle emälleen - joka muuten myös eli pitkään, 30-vuotiaaksi.

 

Dooran emänemä Drömmy oli 140-senttinen ruunihallakko, joka valittiin jo ensimmäisissä varsanäyttelyissään näyttelyn parhaaksi varsaksi. Päätoimisen uransa Drömmy teki vaativilla valjakkoradoilla, joskin tamma itse taisi nauttia eniten hyppäämisestä ja jonkin verran sen kanssa kilpailtiin myös sekä este- että kouluratastuksessa. Rakenteellisesti tamma oli hieno; suurilinjainen, korkeajalkainen ja syvärunkoinen. Se saikin kantakirjaustilaisuudessa korkeimmat rakennepisteet ja palkittiin I-palkinnolla. Luonneominaisuudetkaan eivät kalvenneet muiden hyvien ominaisuuksien rinnalla, sillä Drömmy oli erittäin lempeä, hyvähermoinen, rohkea ja sisukas. 

 

Leber, Drömmyn isä, oli isohko (147 cm) hallakko kantakirjaori. Leber oli kaikkinensa hyvin näyttävä ilmestys, sillä ori oli lihaksikas ja hyvin rakentunut, hyväpiirteinen ori, joka myös liikkui lennokkaasti ja tahdikkaasti. Kantakirjaustilaisuudessa se sai korkeat rakenne- ja käyttöpisteet saaden ykköspalkinnon. Leber teki kilpauransa lähinnä valjakkopuolella, mutta se oli myös hyvin koulutettu ratsu, jolla valmentauduttiin He A- ja 80 cm:n tasoilla. Kuin pisteenä i:n päälle Leber oli vielä hyväluontoinenkin; rauhallinen ja helppo käsitellä sekä innokas, mutta kevyt ajaa. Leberistä jäi 77 jälkeläistä.

 

Drömmyn emä Djarg oli hieman vaatimattomampi tamma, jonka suurin kiinnostuksen kohde oli ruoka. Tamma kyllä osasi monipuolisesti kaikenlaista, mutta oli kuulemma luonteeltaan vähän laiskan sorttinen, eikä välttämättä aina viitsinyt. Koulutuskin kuulemma vei tämän hevosen kohdalla keskivertoa pidemmän ajan, koska tamman motivaatiota piti välillä kaivelemalla kaivella. Ei siis ihme, ettei Djargin tie vienyt kilparadoille, vaan se toimitti harrastehevosen virkaa. Rakenteeltaan Drömmy oli kyllä hyvin sopusuhtainen ja miellyttävän tasapainoinen, väriltään se oli hallakko ja säkäkorkeudeltaan 139 cm. Djarg ehti saada vain yhden jälkeläisen.