Joo se on tamma ja sen nimi on Arska. Koska miksipä ei? Tai oikeastaan: mikä muu muka voisi Arovalkeasta tulla kuin Arska? Minun mielestäni ei mikään, joten Arska se olkoon, vaikka tamma onkin. Sitä paitsi kovin feminiininestä hevosesta ei muutenkaan ole kyse, joten sikäli nimi sopii ihan hyvin. 

​

Arska muuten tuli minulle vähän kuin varkain. En ollut varsinaisesti etsimässä hevosta. Tai oikeammin; en missään nimessä ollut etsimässä hevosta. Kuitenkin huomasin aina aamukahvini lomassa lukevani jälleen kerran myynti-ilmoituksia. Ei mitenkään vakavissaan, vaan ihan puolihuolimattomasti sivusilmällä, vähän niin kuin aina. Toiset selaavat instagramia, minä hevosten myynti-ilmoituksia. Ja sitten vastaan tuli jotain mielenkiintoista. Kimo suomenhevonen. Ei sellaisia ihan joka päivä ole tarjolla. Vaikka rakastin rautiaita ja liinakoita suomenhevosia, olin kuitenkin puolisalaa haaveillut jostain erikoisemman värisestä yksilöstä. Ehkä voikosta, kimosta tai vaikka päistäriköstä. No tässä se nyt oli ja koska en halunnut antaa haaveeni mennä ohi, soitin kysyäkseni tammasta lisää.

​

Luonteeltaan Arska on tosiaan aika äijä, vaikka siis tamma onkin. Laumaan tullessaan se hirnahti kerran ja sitten vain asteli muiden ohi niin muina hevosina tarkastamaan uudet tiluksensa, ettei kellään siihen oikein voinut olla mitään sanottavaa. Ei mitään tammamaista vinkumista ja potkimista. Sellaista Arska ei ole myöhemminkään harrastanut, tokkopa edes osaa. Yleensä se suhtautuu aika välinpitämättömästi muihin hevosiin, eikä todellakaan jaksa olla mukana missään draamoissa. 

​

Hoidettaessa Arska on aika mutkaton tapaus, mitä nyt taluttaessa sitä joutuu välillä muistuttamaan, että tarkoituk-sena on seurata taluttajaa eikä jäädä syömään. Muutenhan tamma ottaa hoitotilanteet hyvin lungisti, eikä sitä oikeastaan kiinnosta paljonkaan, mitä kaikkea ihminen oikein häärää. Kaikkinainen puunaaminen, varustaminen, klippaaminen, lastautuminen - kaikki menee, ei ongelmaa. Valkoisena hevosena kuitenkin on vähän kuin pakko a) inhota loimia ja b) rakastaa kuraa. Tämä takaakin ihmiselle aina paljon harjattavaa! 

​

Ratsuna Arska on ehdottomasti ennemmin patisteltava kuin pideltävä. Sen motivaatiota työn tekemiseen saa siis joskus vähän kaivella, mutta kyllä se yleensä sieltä sitten löytyy. Arskalla on kuitenkin taipumusta tiettyyn mukavuudenhaluun ja jos se saa kulkea pitkänä ja matalana, niin mieluusti se niin tekee - varsinkin laukassa. Sen kanssa haasteena onkin saada se hieman ryhdikkäämmäksi ja kantamaan itsensä kunnolla. Kouluratsastus on ennemmin Arskan alaa ja uskokaa pois, sen saa kyllä suorittamaan ihan kelpo väistöt ja askeleenpidennykset. Arska reagoi hieman hitaasti, joten sen kanssa pääsee treenaamaan hyvin omaa nopeutta apujen suhteen. Esteillä haasteena on juuri se tamman helposti pitkäksi venähtävä laukka, mutta jos sen saa ratsastettua lyhyemmäksi ja terävämmäksi esteiden välissä, se kyllä hyppää ihan kelvollisesti kasikympin radat. Maastossa se on muuten leppoisa, mutta tuijottelee vettä ja veden heijastuksia suurella epäluulolla.