Raisu on monessa mielessä isänsä vastakohta. Hieman rämäpäinen ja jopa jollakin tapaa kovaluontoinen ori ei tunnu ottavan juuri mistään itseensä. Hankala se ei kuitenkaan ole, oikeastaan päin vastoin. Tämän orin ei tarvitse pelätä saavan traumoja tai menevän pilalle ihan helposti. Jos se saa tällin sähkölangasta juuri portista kulkiessaan, ori ehkä hieman ravistaa valkeaa harjaansa ja huomenna on jo unohtanut koko asian. Raisu on oikeastaan aika helppo, kaikessa suoraviivaisuudessaan ja jopa tietyssä putkiaivoisuudessaan.
Kun Raisulle kertoo jonkun asian olevan näin, ori ei juuri päätään vaivaa asian kyseenalaistamisella tai pohtimisella. Se vaan toteaa, että OK. Sen kanssa ei tarvitse vääntää tai neuvotella rajoista, eikä jatkuvasti muistutella asioista. Raisu ehkä ajattelee, että asia menee näin siihen asti, kunnes toisin kerrotaan. Se ei myöskään ole erityisen herkkä fyysisille ärsykkeille, eikä sitä näin ollen kovin paljon vaivaa hampaiden raspaus tai matolääkkeen antaminen. Ja vaikka laumassa Raisu osaa kieltämättä olla nimensä veroinen, ihmisten kanssa se on tosi asiallinen ja järkevä.
Jälkeläiset
Raisu ei ole vielä siitoskäytössä.
Kyseessä on virtuaalihevonen. Hevosen kuvat © Pikselit (muokattu)


