top of page
Bullero-2_edited.jpg
Bullero-1_edited.jpg

Helavuon Kipakka

VIRALLINEN NIMI
Helavuon Kipakka "Kipakka"
REKISTERINUMERO
SYNTYMÄAIKA
04.04.2022
OMISTAJA
VRL-11723
ROTU & SUKUPUOLI
Suomenpienhevostamma
KASVATTAJA
ei virtuaalimaailmassa
VÄRI & SÄKÄKORKEUS
Rautias, 140 cm
KOULUTUSTASO
He A, 70 cm, noviisi

Kipakka ei ole maailman rohkein poni, mutta kovin sympaattinen kuitenkin. Tätä pikku pystykorvaa et kovin usein huonolla tuulella näe, sillä se on varsin iloinen ja touhukas tyyppi. Eloisa läsipää huomaa kaiken ja reagoi kaikkeen, mutta on samalla kiinnostunut ja utelias. Kipakka on vähän sellainen touhottaja, jonka kanssa pitää itse muistaa olla kärsivällinen. Tälle ponille sellainen "ei minkään tekeminen" on joskus vähän haastavaa, varsinkaan, jos sillä ei ole samalla syömistä. Kipakka haluaisi nähdä kaiken ympärillä tapahtuvan ja mieluusti kaiken samaan aikaan. Jos siis ympärillä tapahtuu paljon, tamma ei välttämättä pysty seisomaan rauhallisena, vaan saattaa pyöriskellä. 

Kiltti Kipakka on, joten kunhan ajoittaisen pyöriskelyn osaa jättää huomiotta, ei tamman käsittelyssä sinällään pitäisi olla suurempia haasteita. Ainoastaan jalkojen nosto on tammalle hieman hankalaa ja joskus tuntuu, että sen on vähän vaikea hahmottaa, missä sen jalat sijaitsevat ja mikä niistä on missäkin. Se saattaa siis hyvinkin yrittää liikkua eteenpäin tai nostaa samaan aikaan toista jalkaa, vaikka sen yksi jalka olisi jo ilmassa. Asiaa on harjoiteltu Kipakan kanssa kyllä paljon ja nykyään kavioiden hoito sujuu jo paremmin. Harjauksesta, varustamisesta tai muista toimenpiteistä se ei sano mitään, vaan kaikki on ihan jees. Ihmisten kanssa seurustelu on Kipakasta ihan hauskaa ja sillä on tietyissä asioissa vähän lyhyt muisti, eikä se jää muistelemaan asioita pahalla. Siksi se suhtautuu kengittäjäänkin aina yhtä iloisesti, vaikka on nuorena joskus kaatunut polvilleen unohtaessaan, että sen yksi etujalka on ilmassa ja sen yrittäessä nostaa toistakin etujalkaa samaan aikaan. 

Ratsastaessa Kipakka on kauhean yritteliäs ja aina hyvällä asenteella liikenteessä. Sillä on kauheasti mielenkiintoa ja intoa tehdä, vaikka samaan aikaan erilaiset asiat aiheuttavat siinä vähän puhinaa. Jopa tutut maastoreitit ovat välillä aika jännittäviä, kun Kipakka tuntuu jo unohtaneen, että sama oudon näköinen kanto nökötti samassa paikassa eilen, viime viikolla ja viime vuonnakin. Yleisin reaktio on korvien sojottaminen pystyssä, tuijotus, puhina ja pysähtyminen, mutta joskus se tekee myös ihan pieniä, joskin ennalta arvaamattomia sivuloikkia. Kouluradalla Kipakka on elementissään, koska siellä ei tule sinällään mitään yllättävää vastaan. Päänvaivaa sille tuottavat lähinnä peruutus sekä käyntiväistöt, joissa sen on vaikea hahmottaa jalkojaan. Raviväistöt sujuvat paljon paremmin ja laukkatehtävät ovat sen suurin vahvuus. Kipakalla on yllättävän symmetrinen ja hyvä laukka molempiin suuntiin. Hyppääminen tammalta sujuu yllättävän näpsäkästi, vaikka sen hyppytyyli on hieman jännä. Pudotuksia sille kuitenkin tulee harvoin, joskin erikoiset esteet - tai lähinnä ne koristeet - saattavat aiheuttaa sille vähän sydämentykytyksiä. 

Sukutiedot 

EVM
i. Manteri
ii. Hujo-Santeri
EVM
iii. Hujo-Poika
EVM
iie. Timanttiina
EVM
ie. Manilla
EVM
iei. Maneeri
EVM
iee. Vanilla
EVM
EVM
e. Topakka
ei. Tuppervaara
EVM
eii. Herbertti
EVM
eie. Suvikulta
EVM
ee. Sinetti
EVM
eii. Sonetti
EVM
eee. Maikkuli
EVM

Jälkeläiset

10.10.2023 syntynyt t. Raudikkosuon Huima (i. Hopeahäivä)

 

20.06.2024 syntynyt o. Raudikkosuon Raisu (i. Mökö-Rölli)

Kyseessä on virtuaalihevonen. Hevosen kuvat © vvapaat (muokattu)

Kyseessä on täysin virtuaalinen talli / virtuaalihevonen!

bottom of page