K L E P P U R

iii. Galland Zace oli vahvarakenteinen, 145 cm korkea punahallakko, jonka suku on osin vanhaa ja osin vähän uudempaa norjalaista linjaa. Zace oli ulkomuodoltaan hieno; vahvaluustoinen ja hyväjalkainen ori, jolla oli selvä orin kaula ja pää. Zace sai paljon meriittiä näyttelyissä ja rotukatselmuksissa, joissa tuomarit lähes järjestään tykästyivät siihen orin hivenen vaativasta luonteesta huolimatta. Käytökseltään Zace oli nimittäin melko orimainen ja vahva, ja sitä talutettiin kotonakin kuulemma aina suitset päässä. Töissä Zace oli kuitenkin kuuliainen ja keskittyi täysillä siihen mitä oli tekemässä. Siitokseen oria on kysytty aikanaan paljon ja jälkeläisiä sillä on Norjan, Ruotsin ja nyt jopa Suomenkin puolella.

​

iie. Kjetil Zelda oli 139-senttinen ruunihallakko tamma, joka oli kuulemma luonteeltaan vähän äkäinen, mutta muuten loistava hevonen. Zelda oli erittäin hyvätyyppinen ja sopusuhtainen, eikä sen kanssa omistajansa mukaan koskaan tarvittu eläinlääkäriä muihin kuin rutiinitoimenpiteisiin. Myös sen jälkeläiset ovat järjestään olleet terveitä ja kestäviä hevosia. Zelda oli liikkeiltään vaatimaton ja vähäenerginen, mutta ponnistusvoima sillä oli uskomaton, ja tamma olikin varsin loistava hyppääjä. Varsinaisen uransa Zelda  kuitenkin teki nimenomaan siitoksen saralla ja omistajansa on erittäin ylpeä sen hyvästä tiinehtyvyysprosentista sekä hienoista jälkeläisistä, joita jäi seitsemän kappaletta.

​

iei. Sølvsteinn oli 144-senttinen ruunihallakko ori, joka tunnettuudestaan huolimatta jäi varsin harvinaiseksi nimeksi vuonohevosten sukutauluissa. Tämä johtuu siitä, että ori on periyttänyt jälkeläisilleen vahvasti valkoisia merkkejä, jotka ovat varsinkin Norjassa hyvin epätoivottuja vuonohevosilla. Orilla itsellään oli vain muutama valkea karva otsassa, mutta sen jälkeläisiin syntyi tähtipäitä ja jopa piirtopää. Niinpä orista jäi vain kymmenkunta jälkeläistä siitä huolimatta, että sillä oli upeat liikkeet ja se menestyi valjakkoajossa loistavasti sijoittuen useita kertoja. Luonteeltaankin Sølvsteinn oli varsin hieno, rehellinen, nöyrä ja helposti käsiteltävä. Orin omistaja itse oli iäkäs rouva, jonka sijasta oriilla kilpaili ammattiohjastaja Erik, joka kehui Sølvsteinnia ehkä parhaimmin ohjattavaksi hevoseksi, joka hänellä on urallaan ollut.

​

iee. Greteblomst oli Bøgesdal-siittolan kantatammoja, joka hankittiin siittolaan aikoinaan lähinnä sen harvinaisen ja vanhan suvun takia. Grete oli  tyypillinen norjalainen siitostamma, jonka kanssa oli kokeiltu taitoja hieman mm. työajossa ja valjakkoajossa, mutta joka toimi suurimmaksi osaksi ihan vain siitoshevosena. Näyttelyissä punahallakon tamman kanssa kyllä käytiin aikanaan ja pääosin se sai varsin hyviä arvosteluja, etenkin niiltä tuomareilta, jotka arvostivat sitä rodun vanhempaa ja alkuperäistä, vankempaa tyyppiä. Grete olikin rakenteeltaan varsin vankka. Sillä oli vahva luusto, jykevä kaula ja vankat jalat. Luonteeltaan Grete oli kuulemma omanarvontuntoinen ja itsenäinen, tilan tammalauman johtajatamma.

​

eii. Bjarne av Birkhaven oli norjalainen vuonohevosori, joka on kohtuullisen tunnettu nimi rodun valjakkoharrastajien parissa. Bjarne kilpaili omistajansa Mona Thomsenin kanssa vaativissa luokissa ja oli oman ikäluokkansa parhaimmin menestynyt vuonohevonen. Jo sen alku-ura oli menestyksekäs ja ori vain jatkoi voittokulkuaan iän karttuessa.  Kotioloissa Bjarne oli vaatimaton ori, joka ei pitänyt turhaa melua itsestään. Itsenäisenä luonteena se viihtyi erinomaisesti yksikseen, eikä ollut vähääkään riippuvainen muista hevosista - päin vastoin, se valitsi ennemmin oman seuransa kuin lauman. Ihmisten kanssa Bjarne tuli hyvin toimeen ja oli hyvä käsitellä, mitä nyt kiimaisten tammojen lähellä vietit saattoivat joskus meinata laittaa pään pyörälle. Tammavieraita Bjarnella kävi kaikkiaan kuutisenkymmentä.

​

eie. Gunnhilde oli emänsä ensimmäinen kahdesta jälkeläisestä. Se myytiin 1-vuotiaana markkinoilla, jossa sen osti eräs pienimuotoisesti vuonohevosia kasvattava mies, Gøran Monrad. Hän kävi Gunnhilden kanssa näyttelyissä, joissa tamma sai ihan kohtuullisia arvosteluja. Varsinaisesta menestyksestä ei kuitenkaan voidaan puhua, kuin vasta vanhempana. Gunnhilde oli hevonen, joka on vähän kuten viini, paranee vanhetessaan. Se kantakirjattiin 7-vuotiaana III-palkinnolla, mutta peräti 16-vuotiaana palkintoa käytiin korottamassa ja tuloksena oli II-palkinto. Myös näyttelysijoitukset paranivat tamman vanhetessa ja 16-vuotiaana se valittiin erään maan arvostetuimman rotunäyttelyn kauneimmaksi tammaksi. Luonteeltaan Gunnhilde oli emänsä tavoin rauhallinen ja rohkea, mutta se osasi olla myös hyvin jääräpäinen. Yhdessä näyttelyssä se kieltäytyi omistajansa suureksi häpeäksi ravaamasta, mutta tuomari oli vain nauranut. Tamma eli 31-vuotiaaksi ja jälkeläisiä se sai kahdeksan kappaletta, josta viimeisen se synnytti peräti 22-vuotiaana.

​

eei. Højlundens Alfred oli Tanskassa oman aikansa kuuma nimi vuonohevospiireissä. Ruunihallakko, 143,5-senttinen ori on Marie ja Peter Frostin omistuksessa ja kilpaili näiden ohjauksessa valjakkoajossa. Pariskunnalla on vuosien kokemus valjakkoajon parissa ja Alfred oli heidän seitsemäs valjakkohevosensa. Ori pärjäsi lajissa upeasti sijoittuen monesti jopa jalompien lämminverihevosten edelle. Lisäksi Alfred kävi Tanskan arvostetussa jalostushevosten katselmuksessa ja sai siellä liikkeistään erinomaiset arvostelut. Rakenteellisesti Alfredin heikkous oli lyhyt kaula ja hivenen huono kaulan liittymä, sen sijaan sen jalka-asennot olivat hyvät, elleivät peräti erinomaiset. Luonne Alfredilla oli myös erinomainen, joten ei ihme, että orilla riitti kysyntää jalostukseen. Alfredin jälkeläisiä on päätynyt paljon myös Tanskan ulkopuolelle.

​

eee. Svartbäcks Trine vietti viimeiset vuotensa ruotsalaisella perinnetilalla, jolla järjestettiin mm. kesäleirejä ja ratsastusvaelluksia. Trine sai tilalla yhden orivarsan, joka sittemmin ruunattiin. Trine itse syntyi Stuteri Svartbäckissä, jossa vietti ensimmäiset kahdeksan elinvuottaan saaden tuona aikana kolme varsaa. Sen jälkeen Trine päätyi yksityisomistajalle, joka sitten myi punahallakon tamman mainitulle perinnetilalle asiakasratsuksi. Trinellä on oma ihailjakaartinsa tilan asiakaskunnassa, vaikka kaikki eivät ymmärtäneetkään ahneen tamman oikkuja - se kun oli kuulemma oppinut maastoretkillä kiskomaan itsensä taitavasti ja salakavalasti pusikkoon syömään. Lisäksi se kuulemma toisinaan rohmusi tilan ankkojenkin rehut lintuparkojen yrittäessä tuloksetta häätää siitä ruuiltaan. ​