Jalopiina
VIRALLINEN NIMI
Jalopiina "Jalle"
REKISTERINUMERO
SYNTYMÄAIKA
20.06.2021
OMISTAJA
VRL-11723
ROTU & SUKUPUOLI
Suomenhevosori
KASVATTAJA
ei virtuaalimaailmassa
VÄRI & SÄKÄKORKEUS
Punarautias, 156 cm
KOULUTUSTASO
He A, 80 cm, noviisi
Jalle ei liene ihan tyypillisimpiä ensihevosia ainakaan sukupuolensa puolesta. Se on kuitenkin ensimmäinen hevoseni ja senkin vuoksi sillä on aivan erityinen paikka sydämessäni. Niin on toki jokaisella hevosellani, mutta Jalle on ehkä minulle se The Hevonen. Läsipään saadessani olin itse asiassa ajatellut ruunauttaa sen, mutta tyypilliseen jahkailevaan tapaani mietiskelin asiaa monelta eri kantilta ja siirsin sitä aina vain tuonnemmaksi. Mikäs siinä orin kanssa elellessä, kun kyseessä oli niinkin hyväkäytöksinen ja selväjärkinen tapaus kuin Jalle. Lopulta tallikaverini sai minut vakuuttuneeksi siitä, ettei sitä kannattaisi missään tapauksessa ruunata, kun sillä oli niin mahtava luonne ja harvinainen sukukin. "Ties vaikka innostuisit joskus käyttämään sitä jalostukseen!"
Jalle on tosiaan mahtava persoona. Se on onnistunut tekemään vaikutuksen erittäin moneen ihmiseen - kehtaisin jopa väittää, että jonkinlaisen vaikutuksen kaikkiin, jotka sen kanssa ovat olleet tekemisissä. Vaikka se on ulkoisesti - sanoisinko, että tavanomaisen näköinen -, niin jotain sen silmien takana on. Jotakin ikiaikaista viisautta, josta se itse pysyy hiljaa, mutta jonka voivat aistia sen lähelle tulevat. Jallella on rauhoittava vaikutus muihin. Se ei koskaan kiukuttele kenellekään, vaan kohtaa muut aina lempeästi ja luottamusta herättävästi. Jalle ei koskaan käytä isoja eleitä, eikä tee numeroa itsestään. Sen kanssa on helppo olla ja elää. Sillä on uskomattoman avoin asenne kaikkeen. Jos ihminen tai tilanne vaikuttaa siitä epäsuotuisalta, se pysähtyy katsomaan korvat hörössä pienen välimatkan päähän ja odottaa, että kaikki on taas kunnossa. Se ei uhittele eikä edes luimi, se vaan kärsivällisesti odottaa, että asiat palaavat taas järjestykseen.
Ratsastaessa Jalle on yhtä hieno kuin hoitaessa. Vaikka sen rauhallisuudesta ei välttämättä osaa päätellä, mutta se on oikeasti aika herkkä hevonen. Se osaa tulkita ratsastajaansa lähes maagisella tavalla ja tietää, miten käsitellä heitä. Jalle ei ole millään tavalla niskuroiva, vaan se osaa kertoa hyvin kiltisti, mistä ratsastajalla kenkä puristaa. Jos ratsastajaa pelottaa tai hän on stressaantunut tai vihainen, Jalle saattaa pysähtyä ja hengähtää syvään kuin sanoakseen "ei hätää, rauhoitutaanpa hieman". Kokemattomien ratsastajien kanssa se kulkee vakaasti ja varovaisesti mitään hötkyilemättä, kokeneempien kanssa se rakastaa päästä liikkumaan isommin ja reippaammin eteen. Kouluratsastus on enemmän Jallen laji ja sillä on suomenhevoseksi aika hieno laukka. Laukkaosuuksien lisäksi myös pysähdykset ovat orin bravuuri ja sen saa pysähtymään yllättävän kevyesti aivan tasajaloin. Pienet esteetkin Jallelta luonnistuvat, mutta se venähtää esteillä helposti vähän etupainoiseksi. Maastoon ori lähtee aina yhtä mielellään ja onkin todella ihanteellinen maastokaveri.
Sukutiedot
EVM
i. Jalo-Jousi
ii. Valokas
EVM
iii. Ajuri
EVM
iie. Pikku-Hulda
EVM
ie. Vilperiina
EVM
iei. Hilpertti
EVM
iee. Millimiina
EVM
EVM
e. Lemmentuska
ei. Paatos
EVM
eii. Ponteva
EVM
eie. Walma
EVM
ee. Liljan Lempi
EVM
eii. Kupori
EVM
eee. Valko-Lilja
EVM
Jälkeläiset
21.03.2023 syntynyt t. Raudikkosuon Ipana (e. Lounamäen Napero)
06.07.2023 syntynyt o. Raudikkosuon Jäkkärä (e. Tulipiisku)
18.05.2024 syntynyt t. Raudikkosuon Herttuatar (e. Paronitar)
13.05.2024 syntynyt t. Raudikkosuon Myssy (e. Villasukka)
Kilpailumenestys
Kyseessä on virtuaalihevonen. Hevosen kuvat © Cherie (muokattu, CC BY-NC 2.0) pääkuva - rakennekuva


