K L E P P U R

Alfred on ikuinen pojanviikari - aina vähän pilkettä silmässä ja menoa monoissa. Varsasta asti tämä blondipoju on ollut harvinaisen leikkisä ja leikkisyys on siinä iän myötä säilynyt. Kaikkea pitää varmuuden vuoksi haistaa ja maistaa, kokeilla turvalla tai kaviolla. Suuhun joutuvat niin riimunnarut, kissojen hännät kuin housunliepeet. Ja sitten jos oria kieltää, se nostaa päänsä ylös ja katsoo korvat höröllä ja silmät ihmetyksestä ymmyrkäisinä, että mistäs minua nyt noin komennettiin. Välillä Alfredia joutuu muistuttelemaan, ettei se enää ole mikään syliin mahtuva pikkuvarsa. Mielestään kun on.

​

Siinä mielessä Alfred on ainakin helposti käsiteltävissä, että sen saa ihan oikeasti vaikka vääntää rusetille ja poni vaan tykkää. Kun kaikki kiinnostaa, ei ole kovin vaikea saada sille matolääkettäkään suuhun tai rokotuspiikkiä kankkuun. Ori ei ole koskaan oikein osannut epäillä yhtään mitään vempelettä - tiedä sitten, onko se pelkästään hyvä asia, mutta ainakin sen totuttaminen kaikkeen on sujunut kuin tanssi. Alfredista on erityisen miellyttävää olla harjattavana ja halittavana, eikä sitä juuri haittaa seistä aloillaan eri tilanteissa. 

​

Ratsastaessa ja ajaessa Alfred on kovin innokas, yritteliäs ja neuvokas. Välillä se on melkein turhankin innokas oppilas, joka ehdottaa jo ennen kuin ehtii pyytää. Toisaalta se malttaa kyllä myös kuunnella yllättävän hyvin, kun sille sanoo, että odotas vähän. Alfred palkkautuu helposti kehuilla ja niiden toivossa se myös innokkaasti tarjoaa kaikenlaisia oppimiaan temppuja. Ori on kuitenkin myös varsin nöyrä ja kuuliainen, tietyllä tapaa jopa hivenen herkkä - ei kuitenkaan reaktiivisella tavalla. Ja vaikka intoa piisaa, niin kyllä siltä löytyy myös sekä malttia että rentoutta. Alfred ei kuitenkaan ole mitenkään kuuma tai edes erityisen vauhdikas. Ravi on Alfredin ehdoton vahvuus, laukka on vielä etenkin vasempaan kierrokseen aavistuksen voimatonta. 

​

​